torstai 29. joulukuuta 2011

Ensikertalaisen valjakkoharjoittelu

Jouluaattona tutusteli pikku-Malla ensimmäistä kertaa valjakkoilun saloihin. Ensimmäiset pari-kolme metriä lähtökäskyn jälkeen tapaili askeleita, mihin suuntaan niitten jalkojen pitikään mennä, tämän jälkeen painoi pään alas ja alkoi vetää. Näppärä pikkulikka! Minkäänlaisia hankaluuksia tai temppuiluja ei Malluska keksinyt vaan laukkasi reippaana kokeneiden konkarien mukana.

Malla trained her first time as a sled dog. All went well and again she remainded us what a pearl she is! Really nice girl :)



maanantai 19. joulukuuta 2011

Loskalunta ja mittarissa nolla

Useamman kerran sitten viimeisen päivityksen on ollut mielessä että pitäisi laittaa tämä ja tuo asia blogiin mutta niin se on vain aina jäänyt kun on ollut paljon muuta tekemistä. Nyt kun on sopiva hetki naputella tänne, on pää ihan tyhjä. Ei mitään mielikuvaa mitä kaikkea pitikään kertoa... Noh, jostain kummiskin jäätte pimentoon ;)

Lunta on riittänyt vaikka loskakelejäkin on ollut nollakelien takia. Pakkasta pitäisi ehdottomasti tulla lisää! Reellä on edelleen päästy mutta joitakin kertoja on pitänyt miettiä mille reitille suunnata ettei muovit kulu kovin pahasti. Mikä parasta, joitakin kertoja on päästy ajamaan jo vähän pidempiä reenejä. Tämä onkin hyvin tärkeää, sillä Mika ilmoittautui tammikuun loppupuolella ajettavaan Eastpoint Openiin keskipitkälle matkalle (3*33 km). Koirat tähän valjakkoon on enimmäkseen tiedossa, parin yksilön välillä vielä seuraillaan että kumpi starttaa kilpailussa. Tavoitteena on hankkia kokemusta sekä itselle että nuorille koirille. Joskushan se on ensimmäiseen keskipitkään uskaltauduttava ja vielä nuo kokeneimmat koirakonkarit juoksevat tuollaisen matkan. Mielenkiinnolla odotamme kyseistä kilpailua ja mitä siitä saakaan opiksi ajatellen tulevia treenikausia. Nyt tuntuu vähän hassulta kun ei ole pohjalla mitään aikaisempaa saman matkan kilpailua, sinällään ei ole hajuakaan että mitä tekisi toisin ja todennäköisesti myös viisaammin... Mutta jostainhan se on aloitettava, sittempä näemme mitä tuleman pitää ja takuulla opimme jälleen uusia asioita!


Tuttu valjakko koristi Larekin uusimman lehden kantta ;) Kurkatkaapa samalla nettisivuja ellei Lakeuden Rekikoiraharrastajat ole ennestään tuttu porukka!


perjantai 9. joulukuuta 2011

Tutkimustuloksia: Tinttamarin Juliska

Piipahdimme tänään Iisalmessa eläinlääkäri Jari Ahon luona, saadaksemme viralliset tutkimustulokset Juliskalle. Iloksemme pienellä uutteralla vetoeläimellä ei ollut perinnöllisiä silmäsairauksia ja polvet 0/0.

Today we got health results for Juliska: eyes clear and knees 0/0.


Tinttamarin Juliska
(SM-REK 6-08 SM-REK AVO-07 Polar Speed Loimu x Tullatuulen Anki)

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Odotamme talvea… edelleen!

Ei ole talvi edelleenkään ollut järin suosiollinen rekikoiraharrastajalle. Lunta on odoteltu hartaasti mutta sen sijaan tilalla on ollut pahimmillaan huonoimmat mahdolliset kelit, jotka kuluttavat koirien kynsiä sekä anturoita. Jonkin aikaa jouduimme myös pitämään taukoa treeneissä suorastaan vaarallisen liukkaiden jäisten pohjien takia. Onneksi helpotusta tuli aluksi sulaneiden pohjien kautta (vaikka tämä tarkoittikin jälleen kurjia kurakelejä… vähemmän paha vaihtoehto kuitenkin kuin jäätikkö) ja maakin on ollut nyt muutaman päivän ajan valkoinen! Vielä ei ole kiirehditty tuhoamaan reen jalasmuoveja vaan voimatreenien mielessä mennään mönkkärillä. Iloksemme olemme saaneet nostaa ajokilometrejä, eivätkä koirat ole laittaneet tätä lainkaan pahakseen. Päinvastoin, intoa on entistä enemmän ja vanhimmatkin ovat kuin kakaroita jälleen.

Ei lunta - No snow 3.12.2011

Jäätä ajoreiteillä - Icy roads 3.12.2011

3.12.2011

Lumiset nautinnot - Loving snow 6.12.2011

Itsenäisyyspäivän valjakko - Spending our Independence Day 6.12.2011

6.12.2011

6.12.2011

Vetohommien lisänä olemme käyneet Kennelkerhon tottistelussa, jos vain aikataulu on antanut myöten. Piipahdimme myös mätsärissä Rakan ja Mallan kanssa ihmettelemässä maailman menoa.

Coastrunner´s Mac Mic Mac

Hallametsän Rakka

We have been waiting for snow but unfortunately we have “enjoyed” rainy days or ice on the roads. Finally during couple of days we´ve had snow! I´m sooo happy :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Luonto pukeutuu valkoiseen

Kissat puolestaan nauttivat kodin lämmöstä vällyjen välissä, Harmi näyttää kuvissa esimerkkiä ;)

Nature is wearing white! Cats don’t mind because they are indoors warming up between blankets ;) Harmi The Ragdoll posing.







Talvea odotellessa

Ensimmäiset lumenrippeet satelivat maahan viime yön aikana. Paljon valkoista ei vielä tullut mutta lupaus talvesta on silti saatu ja lisää odotellaan innokkaasti! Pikkupakkasen ja upean tähtitaivaan ansiosta ulkona voisi iltaisin viettää aikaa ihan vain katsellen suunnatonta avaruutta. Niin ääretöntä ja kaunista… Yritin ottaa joitakin kuvia mutta ilman jalustaa käsivaralla lopputulokset olivat varsin suttuisia. Tietääpähän mitä laittaa toiveeksi Joulupukin konttiin ;)
Yötaivas - Night sky

Kovin paljon tähtiä... - So many stars...

Tätä halutaan lisää! - This we want more!

Malla on venähtänyt kokoa sitten pikkupentuaikojen ja lopultakin sain otettua päivitetyt kuvat kotisivuille esittelykuviksi. Ei aivan priimakamaa mutta näkee kuitenkin miten kakara on kasvanut.
Coastrunner´s Mac Mic Mac "Malla"
(Macadamia Of Jedeye x FIN KVA Coastrunner´s Darling)

Malla is already a little lady ;)

Treenataan päivin... -Training during day...

...ja öin - ...and night


We are waiting for winter to come. During last night it snowed a bit and we really would like to have more! It is nice that days are little colder already. I tried to take some photos when the night came because I love looking at the stars. Wouldn´t mind if Santa would like to bring me better equipment as a present -promise I will be really nice ;)

lauantai 22. lokakuuta 2011

Kisailua

Osallistuimme kauden ensimmäisiin valjakkokisoihimme Jämillä, jossa oli Kärry-SM –kilpailut 15.-16. lokakuuta. Koska tämän hetkisten sääntöjen mukaan isommissa (6 ja 8 koiran) luokissa tulee kärryssä olla neljä rengasta ja lainakärrymme oli vain neljän koiran luokkaan soveltuva kolmirenkainen, osallistuimme kilpailuun ainoastaan neljällä koiralla. Valjakkoon valitsimme nuorta verta Roudan ja Rakan muodossa ja konkaripuolta saimme Nomen ja Viirun kautta. Arvasimme jo etukäteen että Nomella voi ikä tulla vastaan vauhdeissa mutta painotimme enemmän sen varmuutta ja kokemusta. Tavoitteenamme oli saada molempina päivinä onnistunut suoritus kisadebyyttinsä tekeville Ärrille ja tämä tavoite täyttyikin iloksemme erinomaisesti! Ensimmäisenä päivänä Rakka juoksi johdossa Nomen rinnalla ja toisenä päivänä Ärräsisarukset iloittelivat johtoparina. Toisena päivänä kierrosaika parani mukavasti ja koirilla oli vieläpä edellispäivää parempi tsemppi. Taisipa olla meikäläisellä liikkiksin olo sitten Ärrien syntymän, kun näin niiden ilmeet maalisuoralla. Mainiot kakarat!
Lähtö lauantaina.
Johto Hallametsän Rakka & FI KVA Sainen Nome
Hallametsän Routa & SM-REK-AVO-09 Sainen Xcalibur



Kuva c) Jutta Venhola

Maalisuoralla lauantaina.
Johto Hallametsän Rakka & FI KVA Sainen Nome
Hallametsän Routa & SM-REK-AVO-09 Sainen Xcalibur

Nome innoittelee sunnuntain lähtöä odotellessa

Sunnuntaina Ärrät lähdössä matkaan, vas. Rakka oik. Routa

Lähtö sunnuntaina
Johto Hallametsän Rakka & Hallametsän Routa
FI KVA Sainen Nome & SM-REK-AVO-09 Sainen Xcalibur

Kalkkiviivojen ylitys sunnuntaina
Johto Hallametsän Rakka & Hallametsän Routa
FI KVA Sainen Nome & SM-REK-AVO-09 Sainen Xcalibur

Otimme turistikoiriksi mukaan loput Ärrät ja Jolandan, joilla Mika kävi lauantaina ajelemassa kisan jälkeen. Varikolla olikin aikamoiset tsembalot kun koirat innoittelivat nähdessään muiden valjakoiden lähdöt, jopa Nome taantui välillä melkein kakaroiden tasolle :) Oikein mukava oli nähdä jälleen vanhoja sekä uusia tuttavuuksia ja nähdä monenrotuisia koiria.



Varikolla Ärrät ja Viiru (SM-REK-AVO-09 Sainen Xcalibur)

Hallametsän Rakka ja Hallametsän Railo

Hallametsän Routa ja Hallametsän Ruska

Hallametsän Riite

FI KVA Sainen Nome ja FI KVA Sainen Jolanda

Lauantaina vietimme mukavaa aikaa Nooran ja koirien kanssa, kivaa oli!
FI KVA Sainen Nome

Nooran Ivan vauhdissa

Nooran saksanpaimenkoira "Ana"

Routa ja Ana "tottistelee"

Hallametsän Routa ja Hallametsän Rakka

Syksyn lehdet

Pimeys saapuu...

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Muistoissamme Ajatar Leevi

Joitakin päiviä sitten saimme yllättäviä suru-uutisia: ensimmäinen siperianhuskymme Leevi oli jouduttu lopettamaan uudessa kodissaan terveydellisten syiden takia. Tämä uutinen jätti aivan sanattomaksi, eikä koko asiaa voinut heti edes sisäistää ja edelleenkin tätä kirjoittaessa olo tuntuu jokseenkin tyhjältä mutta ennen kaikkea haikean surulliselta. Vaikkei Leevi enää virallisesti omistuksessamme muutamaan kuukauteen ollutkaan, tuntui kerrassaan pysäyttävältä jo ajatuskin että nuoren koiran elämä päättyi jo nyt… aivan liian varhain! Kuinka monta hyvää vuotta ajattelimmekin sen vielä saavan elää uudessa kodissa, valitettavasti tällaiset asiat eivät kuitenkaan ole kenenkään meidän päätettävissä :(


Leevi oli erityisen ihmisystävällinen ja sosiaalinen koira, joka avoimin mielin meni kenen tahansa syliin iloisella ilmeellä. Ihanimpia puolia Leevissä oli ennen kaikkea sen Hessu Hopomainen höppänyys: kun Leevi huomasi saavansa huomiota, se innostui spurttailemaan, hypähtelemään ympärillä, tekemään suurinpiirtein mitä vain ja ihmisten iloinen nauru tuntui saavan nuoren uroksen innostumaan joka kerta. Sanat eivät riitä kuvaamaan Leevin merkitystä elämässämme, joten kertokoot kuvat siitä edes osan. Varsinainen muistojen virta on ajelehtinut mielessä kuvia katsellessa ja näissä kaikissa heijastuu meille osa sitä Leeviä, jota nyt suremme ja joka on niin kovin rakas. Jokaiseen kuvaan sisältyy paljon rakkaita muistoja, joita tulemme tulevaisuudessa vaalimaan siperianhuskysta, joka oli ensimmäisemme.
Leevi ja Ajatar Iku alkukeväällä 2008

Sainen Mutola, Leevi ja Paukku ensilumilla 2.11.2008

Leevi joogaa ja Sainen Jolanda haluaisi osallistua 21.3.2009

Leevi ja Sainen Q-tio Hailuodossa 5.4.2009

Sainen Mutola, Paukku, Sainen Q-tio, Leevi, Ajatar Ublar ja Sainen Jolanda Lautiosaaressa 12.4.2009

Sainen Mutola, Jolanda, Sainen Q-tio, Leevi, Paukku ja Ajatar Ublar Lautiosaaressa 12.4.2009

Leevi kesälaitumella 8.8.2009

Sainen Mutola, Ajatar Rita, Sainen Jolanda, Sainen Q-tio, Leevi ja Ajatar Alli Lautiosaaressa, tällöin ajoin yhden mieleenpainuvimmista rekiretkistäni 20.12.2009

Leevi oli aina rauhallinen vieruskaveri aloitteleville rekikoirille, tässä harjoittelemassa Hallametsän Rakka 24.10.2010

Sainen Mutola, Sainen Q-tio, Leevi ja Sainen Xcalibur 18.12.2010

Leevi hoivaa Viirua (Sainen Xcalibur) 18.12.2010

Juoksutustarhailua räntäkelillä 29.1.2011

Leevi toimii agilityesteenä 29.1.2011

Leevi 20.2.2011

Leevin ninjahyppy Sainen Mony Monyn ylitse 20.2.2011 (kuva TL)

Leevi odottelee uutta omistajaa 25.3.2011

♥♥♥
Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä, nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko,
joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa.
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä - kuollut en.

♥♥♥