Ylivieska KV

Jo monen vuoden aikana on ollut mielessä, että pitäisi päästä osallistumaan lähialueidenkin näyttelyihin ettei aina tarttis matkustaa satoja satoja kilometrejä suuntaansa vain pienen pyörähdyshetken takia. Käytännössä meillä tämä tarkoittaa paikkakuntina Ylivieskaa tai Iisalmea, joissa molemmissa vuosittain järkätään kansainväliset näytelmät. Aina on vaan jäänyt menemättä, koska tuomarit ovat olleet ties mitä ja epäilemättä tykänneet ihan erityyppisistä koirista kuin mitä meiltä löytyy. Tänä vuonna kuitenkin päätin että pöh, ilmoitan edes jonkun koiran molempiin ja sitten haetaan vaikka ne H:t tai sitäkin huonommat mutta mehän osallistutaan!

Ylivieskassa näytti tällä kertaa olevan tuomaroimassa Marja Talvitie, jolle sitten ilmoitin lauman turkikkaimmat eli Keijun ja Jolandan. Sitten odottamaan aikatauluja ja numerolappuja. Netistä löytyikin yllättäen tuomarimuutos: siperianhuskyt olivat muutaman muun rodun kanssa siirtyneet Esko Nummijärven arvioitavaksi. Odottava olo muuttui tässä vaiheessa että no jopas ja olin todella lähellä perua koko osallistumiset. Olihan Jolanda käynyt jo kaksi kertaa aikaisemmin hakemassa H:n samalta tuomarilta, enkä ollut ollenkaan varma että oliko tarpeellista hakea sitä kolmatta. Koska kaverini Tuija kuitenkin oli valmis esittämään emän ja tyttären kehässä, päätettiin sitten lopulta kuitenkin kurvata näytelmäpaikalle.

Positiivisena yllärinä havaitsimme näyttelypaikalla, että kehät ovat kerrankin hyvän kokoiset ja että koirat kyllä nuissa mahtuvat juoksemaan kunnolla! Molemmat koiramme olivat oikein reippaita ja etenkin Keijua kiinnosti aivan mahdottomasti kaikki ympärillä oleva huiske ja hälinä. Tuli aivan isänsä Veeti mieleen moisesta touhottamisesta ja innoittelusta. Tuija kokeili molempia koiria ennen kehiä ja nätisti ne esiintyivät. Vähitellen alkoi innostus nousta ja olona oli jo tässä vaiheessa että tuli mitä tuli niin eiköhän tässä vietetä oikein mukava näyttelypäivä :) Omasta asenteestahan se on kiinni.

Omista koiristamme kehään kirmasi ensimmäisenä käyttöluokassa esiintynyt Keiju. Sehän meni kuin vanha tekijä ja suureksi yllätykseksi sai erinomaisen. Odotuksissa kun oli ne hyvät, tosin Keijun kohdalla toiveissa edes erittäin hyvä... Välistä olikin jäänyt pari koiraa pois, joten Jolandan vuoro oli Keijun jälkeen heti seuraavana. Niin nopeasti kuin mahdollista, vaihdoimme näyttelypannan muorille ja niin se lähti kehään. Vanha konkari esiintyi hyvin rutiinilla, kuitenkin vielä hienommin kuin normaalisti. Sekin sai tulokseksi erinomaisen ja tässä vaiheessa olin ihan äimänä hämmästyksestä. Molemmat koirat todettiin lisäksi sertifikaatin arvoiseksi ja lisäksi Jonskusta tuli rotunsa paras veteraani. Siinä samassa alkoi myös paras narttu -kehä, emmekä enää ehtineet vekslailla mitään pantoja vaan Keijulle jäi päälle se "vähän epävirallisempi" versio. Tuija sai edelleen pitää Keijun hihnan päässä ja itse otin Jolandan. Päälleni jäi vielä paksu villapaitakin, kylläpä tuli kuuma kehässä jolkutellessa kun taisi aurinkokin juuri siinä vaiheessa pilkahtaa! Keijulla meni tässä vaiheessa enempi pelleilyksi: se yritti ensin rynnistää muiden perään laukalla, lopulta keskittyi lähinnä kuono maassa möngintään ja välillä huomasi että kappas mamma tulee takana! Jippii ja jeejee! Jolandalla puolestaan oli kunnon veto päällä, se olisi selvästi halunnut rynnistää tyttärensä ohitse. Keijusta tuli lopulta näyttelyn kolmanneksi paras narttu ja Jolandasta neljäs. Keijulle tuli sijoituksensa ansiosta myös vara-cacib, koska sertin saanut juniorinarttu ei sitä voinut vastaanottaa. Jolanda jatkoi vielä rotujensa parhaiden veteraanien kehään, siellä ei sijoitusta tullut. Jonskun ilme oli lähinnä "eiköhän tämä ole jo nähty", tyttärensä keskittyi puolestaan kellimään häkissä. Kaikkinensa rento ja mukava näyttelypävä!

Hallametsän Keiju KÄY ERI1 SA PN3 VARACA

FI KVA Sainen Jolanda VET ERI1 SA PN4 ROP-VET

PN1 Pikku Veturin Pihla (SERT, VSP)

PN2 Jäätassun Shasta (CACIB, VASERT)

PN3 Hallametsän Keiju (VARACA)

PN4 FI KVA Sainen Jolanda (ROP-VET)

Keijun pieni harjoitteluhetki ennen kehien alkua

Jolanda ROP-VET -kehässä

Jolanda ROP-VET -kehässä

Keiju rellotteli hälinän keskellä

Agiliitelyä

Paikallisen kennelkerhon sivujen kautta bongasin viime syksyn agikisoista ottamaani kuvasaastetta, tässäpä linkkiä! Nuo olivatkin ensimmäiset kisat, joita olin agilityn maailmasta katsomassa. Vaikka laji oli täysin vieras niin lupauduin ennakkoon nuihin kuvaushommiin, vaikkei käytössä ollut tuolloin edes omaa kameraakaan. Vähän jänskätti, että millaisiahan kuvista tulee ja osaanko niitä ottaa edes välttävästi mutta lopputuloksen nähtyäni voin olla tyytyväinen että kuviinhan ON tallentunut koiria ;)

Oli ne kilpailevat koirat vaan niin mainioita ja jokainen tyyliltään niin oma persoonansa. Nopeimmat koirat menivät aivan huikeaa kiitoa ja välillä mopo saattoi karata kunnolla käsistä, siinä samalla unohtui sitten oikean radan suorittaminenkin. Jotkut koirat etenivät radalla koko ajan haukkuen, "haukpauk" ja hypsistä ja "haukpauk" heti perään ja niin matka jatkui. Osa koirista eteni rauhallisemmin, eivätkä käyneet niin kierroksilla. Yhtälailla kaikki koirat tuntuivat olevan kovin innoissaan kun pääsivät tekemään suoritustaan. Ja hauskaa näytti olevan myös ihmisillä. Vaikkei laji olekaan "oma" niin pystyin niin täysin jakamaan sen iloisen keveän tunteen, joka tuli onnistuneesta suorituksesta. Tai kun kaikki ei mennyt ihan putkeen, niin sen päättäväisyyden että seuraavalla kerralla sitten.

Seuraavat agilitykisat ovat kerhollamme syyskuussa, lisää tietoa täältä. Tervetuloa mukaan, joko osallistumaan tai yleisöksi!

Kesän mittaan olen kokeillut muutaman oman lauman hiskiläisen kanssa yksittäisen (hyvin hyvin kotikutoisen) "esteen" hyppäämistä. Ruska on tapansa mukaan ollut aivan intopinkeänä, eikä ole tinkinyt ilmavarasta pienen esteen kanssa vaan loikannut aina niin korkealle kuin vain mahdollista. Muutkaan eivät ole näyttäneet ollenkaan vieroksuvan tämmöistäkin pienimuotoista kesäajan harrastetta. Täytyys katsella jos vaihtelun vuoksi nuita nuorempia aina välillä aktivoisi myös pienillä pompuilla ;)

Lopuksi kesäisiä kuvia osasta Ärrämyksiä:

Rakka

Ruska

Riite

Kylkiäiseni

Raggari-Harmi on tosiaan varsinainen kylkiäinen, se on yleensä aina kiinni iholla. Välillä on aamuja, jolloin herään ja huomaan Harmeeliuksen nukkuvan vierelläni, pää saman tyynyn jakaen... Tämä kissa tykkää osallistua ja osaa myös vaatia -mistähän lienee oppinut ;) Harmi on varsinainen tapojensa orja, se pitää lujasti kiinni niistä asioista, joihin on ehtinyt oppia.

Tämän lampun luo Harmi tulee päivittäin hakemaan "valohoitoannoksensa". Usein se ottaa jämäkän asennon, laittaa pään retkottamaan lampun reunalle ja toisinaan näytä melkein nukahtavan niille sijoilleen. Muutoin lamppua toki merkkaillaan hieman pureskelemalla tai sen valoisaan syvyyteen tuijotellaan miettien syntyjä syviä.

Arkea tämän kurisijan kanssa: jos se ei kehrää eikä narise, se tuijottaa. Tottahan toki olisi paljon hyödyllisempää rapsutella ja hellitellä Häntä, kuin selailla netin syövereitä! Tai mikä vielä pahempaa: puuhastella niiden kuolaavien koirien kanssa. Täysin turhia elukoita, jos Harmilta kysytään.

Palvelusväki! Orjat! Rapsutuksia! Ruokaa! Huomiota! Jos ja kun näihin komennuksiin ei reagoida, tulee tästä herrasta varsin pahantuulisen pöllön näköinen...

Osaa se olla varsinainen hurmurikin ;)