torstai 30. lokakuuta 2014

Jämi-SM 2014

Jämijärvellä kilpailtiin Suomen Mestaruuksista 18.-19.10.2014. Paikalle oli saapunut huikea määrä kilpailijoita koirineen, lajeja oli aina koirajuoksusta kasivaljakoihin ja ties mitä siltä väliltä. Olemme tähän mennessä päässeet osallistumaan syysjämille pari kertaa, nyt parin välivuoden jälkeen oli mahtava päästä takaisin. Jämillä on aina niin mahdottoman paljon tuttuja ja hyvä fiilis, ettei toista! Urat ovat myös aivan huippuluokkaa ja järjestelyt toimivat. Kisa on kaikin puolin hieno paikka myös aloitteleville kisaajille, voi suorastaan suositella!

Auto-ongelmista oli puhetta jo viime postauksessa, tässä vähän lisää. Akun vaihdon jälkeen pääsimme muutaman päivän huristelemaan työmatkoja ja olimme kovasti lähdössä farmarilla myös Jämin kisoihin. Vaan niinhän siinä sitten kävi: kisoja edeltävän jälkimmäisen herkistelyreenin yhteydessä sanoi farkku työsopimuksensa irti kerta kaikkiaan. Konepellin alta tuli kunnon savut ja löyhkä auton sisällä oli… kiitettävän kitkerä! Hinaushommiksi siis meni ja reissu korjaamolle, jossa todettiin että laturia on fiksailtava. Sillä reissulla on kottero edelleen, joten kisareissullekin otimme sen viimeisen vaihtoehdon: sinnikkään pikku-Ooppelin. Tämä harmaa pikkukosla ei ole käypänen minkään jatkeeksi, mutta siinä autossa on Asennetta! Mulle on tärkeintä että autossa on neljä rengasta, toimiva konepellin alunen ja jos jotain luksusta niin se on sitte ilmastointi. Näistä toiveista Opeliski täyttää kaksi ensimmäistä ja se on jo paljon. Vaan olihan se kieltämättä huvittava näky, kun peräkärry koiraboksistoineen oli fyysisiltä mitoiltaan kookkaampi, kuin sitä vetänyt auto. Mutta niinpä se reissu vaan onnistuneesti tehtiin!

Näissä kisoissa tiimimme osallistui luokkaan DR6 eli kuuden koiran kärryluokkaan. Kuutosen voima on jo ihan muuta kuin nelosen ja tämä oli tervetullutta vahvuutta etenkin ylämäkiin. Mika kokeili kuutosta kisakärryn edessä ainoastaan kaksi kertaa ja näitä nimitämme herkistelytreeniksi ;) Kisatiimiin valjastettiin Railo, Ruska, Riite, Rakka, Malla ja Viiru. Koirat suoriutuivat koko kisaviikonlopusta kerrassaan u-p-e-a-s-t-i, muullakaan sanalla ei niiden menoa voi kuvata. Silläkään uhalla, että tuo kuulostaa jo ylihehkuttamiselta ;) Vauhteja emme ole tälle kaudelle vielä ajaneet ja tällä hetkellä kuutosen kisamatka oli koirille hieman ylipitkä, täysillä juoksua ajatellen. Vaan hyvällä fiiliksellä matkaan, periaatteena että kuski pysyy kärryssä alamäet ja auttaa mahdollisuuksien mukaan loppuosan nousussa. Toiveissa oli täysin puhtaat suoritukset ja koska koirat innoittelivat molempina päivinä todella paljon lähtötilanteessa, oli niillä lähes kaikilla omat henkilökohtaiset avustajat a.k.a. händlerit. Meidän händlereiden tehtävänä oli rauhoittaa koiria liialliselta riekkumiselta ja samalla katsoa ettei kukaan yli-innostuksissaan sotke jalkojaan väärälle puolelle liinoja. Hienosti osaavat kyllä setviä itsensä oikein, mutta kaikki ylimääräinen säätäminen saapi kummiskin jäädä kisoista pois. Hauska oli huomata että jopa aina niin äääärettömän rauhallinen ja lunki koira Malla innostui jälkimmäisenä päivänä hypähtelemään valjaita vasten ;) Onneksi tämä älytön valjakon riekkuminen ei ole arjessa sentään tämmöistä, kuuluu nuitten hurttien osata asettuakin.



Lauantaina kisaura oli loistokunnossa ja keli lämpötilojenkin puolesta todella ihanteellinen. Sunnuntaina puolestaan tuli vettä ihan älyttömästi ja kunnon kokoisilta lätäköiltäkään ei vältytty. Omaa tiimiä uralta odotellessa oli mielessä jo että ajasta viis, kunhan valjakko vaan pääsee maaliin ilman kommelluksia. Maaliin saapuneiden valjakkojen koirat ja kuskit olivat todella kuraisia ja korviin kantautui myös juttua ISOSTA lätäköstä reitin varrella. Hirvitti, että kuinkahan oma porukka moisesta läpi menee… Pitkät, niin kovin pitkät olivat minuutit… Kunnes tuttu porukka näkyi puiden lomasta laukkaavan kohti maalia –mikä helpotus! Niin sitä vaan laukalla tulivat maaliin ja voi hurja minkä näköisinä! Ei olisi uskonut takaparien koirilla valkoisia maskeja olevankaan, niin tuhannen kuraisia olivat. Koirat myös läähättivät erittäin voimakkaasti, olihan kelikin edellistä päivää selvästi lämpimämpi. Vaan iloiset olivat mielet ja heiluvat hännät. Koirien hoidon ohessa odoteltiin tuloksia. Iloksemme koirat saivat REK2 –tuloksen, joka oli hieno saavutus tälle uudelle kisamuodostelmalle. Siperianhuskyissa sijoitus oli 3/3 ja koko kilpailussa 5/6.

Johto Hallametsän Railo & Hallametsän Ruska
Hallametsän Riite & Coastrunner´s Mac Mic Mac
FI MVA Hallametsän Rakka & SM-REK-AVO-09 Sainen Xcalibur

Lauantain maaliintulo

Lauantain naamat...

...ja sitten tuli sunnuntai!


Palkintojenjako DR6. 1: Vesa-Pekka Lehtomäki
2: Kimmo Hytönen
3: Hanne Saarinen
4: Juha-Pekka Nurmi
5: Mika Miettinen

Kisakärrykin sai kotiin vietäväksi osan maastosta ;)

Viikonlopun ajaksi majoituimme metsästysmajalle, jonka yhteydessä oli myös metsää. Siellä oli todella näppärä juoksuttaa koiriamme myös vapaana, niillehän moinen liikuntamuoto on täysin arkipäivää. Todella erinomaista palauttavaa liikuntaa! Meillä oli mukava porukka mökkeilemässä ja kuvioissa oli myös laumassamme vaikuttaneet pari koiraa: Tinttamarin Juliska ja Sainen Q-tio. Kisapaikalla tapasimme myös kuuluisan kulmakarvakoiran eli ihanan Darlingin (FIN KVA Coastrunner´s Darling), joka on Mallan emä.






Tinttamarin Juliska

Sainen Q-tio innoittelemassa


Darling & Malla

Varsin leppoisasti sujui viikonloppu, kiitos kanssamajoittujille! Kiitämme myös apuhändlereitä ja muita osallisia. Tapaamme jälleen tulevissa kisakoitoksissa!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Auto-ongelmia ja Alma Off Snow 2014

Viikko sitten viikonloppuna lähdimme heti töiden jälkeen kohti Kempelettä, jossa oli tarkoituksena yöpyä kasvatinomistajamme Sarin kotona. Harvemmin meidän reissut sujuu kuin Strömssössä ja niin kävi tälläkin kertaa. Matkan edetessä alkoi auto väläyttelemään erinäisiä varoitusvaloja, rääkyi pahaan ääneen häläreitään, vähitellen kaikki elämä alkoi autosta hiipumaan: akku varoitteli loppumistaan ja yksi kerrallaan lähtivät toiminnot päältä… Kunnes sitten juuri ennen Rantsilan pitkää suoraa sammui moottori ja siinä sitä sitten kökötettiin. Autot humahtivat ohi hurjaa vauhtia, osa väisti reilusti toiselle puolelle tietä mutta osa ajoi ihan viereltä –myös rekat. Eipä ollut kovin kiva tunne satasen alueella siinä reunuksella möllistellä. Oli tosi orpo olo: mistä ihmeestä saa apua alueella, jossa ei ole ensimmäistäkään tuttua ihmistä?!

Kuumeisesti mietimme, kuinka matka jatkuisi. Onneksi Sari pääsi pelastavaksi enkeliksi: kävi tullessaan hankkimassa vara-akun, joka sitten asetettiin autoomme paikoilleen. Peräkärry, jossa oli koirien matkaboksit, kiinnitettiin Sarin autoon ja eikun menoksi. Tuntui niiiiin hyvältä päästä eteenpäin reilun 1,5 tunnin odottelun jälkeen! Perillä Kempeleessä väsymys painoi, oli kylmä ja kaikin tavoin uupelo olo. Toisaalta helpotus että päästiin perille asti! Niin vaan piti puristaa voimia ja hoitaa koirat. Auton uusi akku pistettiin laturiin, vanhempi odottelemaan omaa latausvuoroaan. Unta ei tarvinnut houkutella.

Seuraavana aamuna piti herätä aikaisin hoitamaan koiria. Päätä särki aikamoisesti ja harmikseni tuntui alkavan migreenin oireita, jotka kuitenkin taittuivat lääkkeiden avulla. Koirilla oli hyvä fiilis, vaikkakin ne olivat ehkä aavistuksen väsähtäneen oloisia. Kisapaikalle päästyämme koirat kyllä nopsasti keräsivät itseensä kisafiilistä, joka sai ne innostuneena pitämään ääntä ja hyppelemään vallattomasti. Oma fiilis oli… läpimärkä. Matkasta oli unohtunut mm. kumpparit ja edes vähän vettä pitävät vaatteet. Joten totta kai satoi! Ei mennyt kauaa kun lenkkarit olivat aivan märät, samaten jalassa olevat villasukat ja tavalliset sukat. Housut oli täysin märät polviin asti ja takista en edes puhu. Siihen kun päälle vielä viileä keli ja tuuli niin odotettavissa oli kunnon flunssa (jota sitten kuitenkaan ei onneksi tullut).

Itse kisa oli valjakollemme raskas. Vaikka matka oli lyhyt, oli siinä runsaasti ylämäkeä ja kuskin olisi ehdottomasti pitänyt kyetä auttamaan koiria potkuttelemalla mahdollisimman paljon. Lisäksi vahvat ja mielellään isokokoiset urokset olisivat olleet valjakossa ”se” juttu. Meillä edettiin Ärrävoimin eli valjakossa juoksi kolme narttua ja yksi uros. Viiru puolestaan juoksi kaverimme Jonnan valjakon vahvistuksena pyöräkoirana. Jos ura olisi ollut ennestään tuttu, olisi Viiru pidetty visusti omassa porukassa :D Koirat tekivät hyvin työnsä ja yrittivät parhaansa siinä missä myös kuski. Ärrät kuumuivat hurjasti eka kierrokselle lähdettäessä, toinen oli jo hieman rauhallisempi. Sinällään kaikki sujui siististi ja hyvin, mitään kommelluksia ei tapahtunut matkan varrella. Musher kakoi keuhkojaan pihalle molempien kierrosten jälkeen ja oli ihan puhki. Myös koirat olivat väsähtäneitä, palautuivat silti ihan hyvin. Ärrät on hyvin rehellisiä koiria, ne kyllä hoitaa hommansa niin hyvin kuin kykenevät eivätkä lusmuile.

Tunnelmat kilpailusta olivat loppupeleissä hyvin kaksijakoiset: toisaalta koirat juoksivat hyvin mutta jälleen kerran tuli niin voimakkaasti se tunne, ettei nelonen vain yksinkertaisesti ole meidän luokka. Mutta koska kaikissa kilpailuissa ei isompia luokkia ole, niin se on joko rämmittävä näissä(kin) tai sitten jätettävä osallistumatta. Vielä on toi osallistuminen kuitenkin vienyt voiton :) Toisaalta fiiliksiä verotti tällä kertaa tosi paljon autosta stressaaminen: koko ajan oli mielessä että kuinka päästään kotia ja poksahtaako koko kottero matkan varrelle…

Jäimme vielä toiseksi yöksi Sarin tykö, koska akkujen latautuminen vain kesti ja kesti. Vietimme todella rentoa aikaa koiria rapsutellen. Siriusta oli mukava tavata pitkästä aikaa, todella komea nuorukainen siitä on kasvanut. Kotiinkin päästiin eikä auto rikkoutunut matkalla. Sittemmin treenien yhteydessä se kylläkin sanoi työsopimuksensa irti toistaiseksi ja töröttääkin parhaillaan korjaamolla, mutta se onkin jo ihan toinen juttu se…

Johto Hallametsän Ruska & Hallametsän Railo
Pyörä Hallametsän Rakka & Hallametsän Riite
REK3

Lainakoirana Sainen Xcalibur pyörässä, REK3




Hallametsän Sauron & Hallametsän Sirius



keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Käyttökoe ja hitunen Tuuria

Viime viikonloppuna tuli kilometrejä auton mittariin ihan kiitettävästi. Perjantaina heti töiden jälkeen kurvasimme yöpyilemään Ikaalisiin. Seuraavana päivänä tiedossa oli kissanäyttely Tuurissa Armin kanssa. Rakka ja Malla osallistuivat puolestaan Jyllissä rekikoirien SM-käyttökokeeseen.

Kissanäyttelyssä oli tällä kertaa ilmoitettuna tosiaan pelkästään Armi. Kemppu oli ilmoaikaan niin turkittomassa kunnossa, ettei sitä viitsinyt ajatellakaan vievänsä kilpailemaan komeudesta ;) Kemppu pääsikin viettämään laatuaikaa "mummolaan", sillä välin kun Armi joutui/pääsi keimailemaan näyttelytuomarille. Kaverin puuttuessa matkasta oli Armi vähän ihmeissään, kuitenkin se oli tosi helppo seuralainen. Yöt menivät sujuvasti nukkuessa ja automatkoilla oltiin pääosin hiljaa. Näyttelyssä Armi oli jännittyneempi kuin aikaisemmin, mielestäni kaverin puuttuminen vaikutti tässä asiassa. Armilla oli muutenkin oikea asennepäivä: turkin viimeistely sai aikaan pahoja ilmeitä ja äänipuolella jopa murinaa. Tuomariakin katsottiin silmiin niin tiukasti... Tulospuolella Armin linja jatkui samana vanhana eli EX1 tuli kotia vietäväksi.


Kissanäyttelypaikalla odottelimme kuumeisesti kuulumisia koirien suoriutumisista käyttökokeessa. Moni asia jännitti ihan vietävästi: Rakkaa ja Mallaa ei ole aikaisemmin kukaan vieras koskaan ajanut kun emme itse ole olleet paikalla, vaikka vierellä juoksikin molemmilla tuttu koira niin muu valjakko oli täysin vieras, kuski oli täysin vieras eikä hänen käskyt olleet lainkaan tuttuja, koska kyseessä oli SM-tason koe oli odotettavaa että radan varrelle oli järkätty ties mitä kiinnostavia houkutuksia... Mielessä pyöri näitä ja ties mitä. Hyvä etten etukäteen tiennyt, että uran vieressä oli mm. pari kukkoa näyttelyhäkissä! "Vähänkö" olisi tullut stressattua moisista, vaikkeivat koiramme sitten loppupeleissä olleet tämmöisiin edes reagoineet.

Juuri ennen Armin tuomarille menoa soittelimme kuskille, Armi oli käsissäni joten Mikan oli hoidettava puhelinyhteys. Kyllä siinä kämmenet hikosi ja Armin turkki kostui kun puhelu vaan jatkui ja jatkui, eikä siitä saanut pääteltyä mikä oli homman nimi. Puhelun loputtua sitten selvisi että Mönni oli kaatunut alamäessä, huutanut, eikä ollut ensin noussut ylös lainkaan. Se oli otettu liinoista pois, kuljetettu varikolle, juotettu ja kasteltu. Mönni oli ollut pirtsakka, kropasta jäykkä takaa, nesteet olivat menneet mainiosti. Koetta suorittava Malla oli juossut osan matkaa ainoana pyöräkoirana, takanaan todella raskas kärry jonka kyydissä oli kaksi ihmistä. Matkan kokonaisuutta ajatellen Malluska ei ollut antanut liinoissa parastaan ja vaikkei se ollut häiriintynyt ärsykkeistä niin asiaan kuuluvasti oli työskentelyhalukkuudesta napsaistu pois kolme pistettä. Alkujännitys oli matkan edetessä kuitenkin vähentynyt ja työskentelyn laatu parantunut, sanoi kuski. Parin pisteen vähennys tuli pysähdyksistä, vaikka yleensä Malla reagoi sanalliseen käskyyn välittömästi, ja yksittäiset pisteet vähennettiin muutamasta muustakin kohtaa. Lopulliseksi pistemääräksi muodostui kuitenkin 51, joka antoi tuloksen REKÄ YLE2. Parannettavaa siis vielä jäi tältä kerralta, mutta toisaalta olosuhteet huomioiden on tulos ok. Ainahan olisi voinut mennä huonomminkin!

Myös Rakalle alkumatka oli ollut pätkä, jossa se ei ollut työskennellyt normaalilla tasollaan. Kuitenkin vauhtien laskettua oli alkanut sen tyypillinen meno. Paljoa ei Rakan suorituksesta tarvinnut tuomarin pisteitä vähennellä ja se saikin lopputuloksena hienosti 55 pistettä. Tämä antoi tuloksen REKÄ YLE1 ja samalla kopsahti Rakalle myös muotovalion arvo. Suurena yllätyksenä paikoillaan odottelusta tuli täydet 5 pistettä, nimittäin tämä oli osuus josta odotimme roimaa rokotusta. Osaa se intomielinen nuorukainen näemmä myös käyttäytyä ;)



Muutakin reissaamista sisältyi tälle viikonlopulle, koiriin liittyviä luonnollisesti. Kilometrejä kertyi kaikkinensa muutama sata yli tuhannen, jotka sunnuntai-iltana kieltämättä tuntuivat kropassa. Koiramaiset kulkemiset eivät nyt lähiaikoina pääse unohtumaan, parina seuraavana viikonloppuna on tiedossa valjakkokisat. Vauhteja emme ole koirille ajaneet käytännössä yhtään, mönkkärinraadolla on möngerrelty menemään pitkin raskaita metsäautoteitä. Mutta eiköhän noi koirat siellä kisoissa kummiskin maaliin asti taaperra, kevyt kisakärry perässään. Täytyy patistaa isäntääkin potkuttelemaan kovasti avuksi ;)