(Oletteko aikaisemmin nähneet typistettyjä siperianhuskyja? Nyt olette ;) )
Välillä istahdettiin äpöstämään. Meille ihmisille oli tarjolla nokipannukahvia, ruisleipää ja ns. kotimaan vihannesta eli makkaraa. Koirille oli rustoja, pururullaa ja kuivaruokaa. Kuten arvasinkin, eivät pururullat näille kahdelle oikein kelvanneet. Tosin Riite ensin nirsosi täysin omansa, varasti sitten Railon viereltä sen rullan ja ilmeisesti varastettu rulla oli se parempi kun siitä piti puolet jyystää. Loppupuolisko piti haudata hankeen, josta kävin sen noukkimassa talteen vain todetakseni että Riite käy piilottamassa sen toiseen paikkaan ja olisi haudannut vielä kolmannenkin kerran, ellen olisi laittanut rullaa pussiin. Railo kunnostui olemalla varsin pätevä assistentti kun äpöstin leipääni: kurjan näköisenä korvat lurpassa se tuli iholle ja katsoi rauhallisesti ilmeellä "koskaan en oo ruokaa saanu ja näännyn ihan justiinsa". Syötiin sitten yhdessä, tiesi mistä narusta vetää ja olin niin suosiollinen tällä kertaa että tietoisesti annoin koiran vedättää ;) Makkarasta annoin suosiolla palaset molemmille Ärrille, en nykyään kovin kaksisesti moista itse nassuta. Railo olisi mieluillut kovasti myös kahvia ja taisipa sen nopea kieli mukistani lipaista... Mokoma!
Välillä taas jaloiteltiin. Kipeän kinttuni takia en viitsinyt kovin pitkästi tallustella tuolla sohjossa mutta koirat päästelivät ympärilläni senkin edestä. Selvästi ovat kaivanneet kunnolla juoksemista, kun viime päivinä ovat pääosin hihnassa kulkeneet. Viime päivinä ovat kumpikin vuorollaan päässeet pihassa menemään irtaallaan, yksin ollessa ei meno ole niin rajua kuin parina kilpaillessa. Se on vaan hassua kuinka nopsasti alkavat selvästi kilvoitella että kumpi kirmaa edellä ja rinnakkain mennessä aletaan toista kiilaamaan pois autonrenkaiden jättämästä urasta. Kaiken kilvoittelun jälkeen sain otettua myös pari pönötyskuvaa.
Nuotion lähellä ollessa ei Railo välittänyt savusta pätkääkään. Riite puolestaan selvästi vältteli savua ja meni auton luokse katselemaan että josko pääsisi kyytiin. Railo puolestaan pisti kiepille lepäämään muovimatolle, joka otettiin koiria varten etteivät joutuisi ihan paljaalla lumella pötköttämään paljaaksi ajeltuine vatsoineen ja onhan tikitkin vielä paikoillaan. Riitteen kiemuroita hetken seurattuani päätin ottaa lampaantaljan altani ja heitin sen lähemmäksi autoa. Kuinkas sitten kävikään...
Railo näytti mielestäni mahdottoman yksinäiseltä ja pieneltä mytyltä tuommoisella isolla matolla... Ratkaisin ongelman nopsasti, mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla ;)
Onni on koiraystävä <3
