lauantai 30. tammikuuta 2016

Nyt Salla on virallisesti Hallametsän Cohkka!

Sallakin on olemassa nyt ihan virallisesti, rekkarointi Kennelliittoon on valmis. Pari päivää sitten oli sopivasti kissojen ja Kattin rokotukset, pääsi Salla samalla sirutettavaksi. Tänään sattui olemaan ihanan aurinkoinen päivä, joten näppäsin muutaman kuvan kakarasta. Saipahan kotisivuille lopultakin laitettua myös Sallan tiedot. Höpinät sinne jäi vielä kirjoittamatta mutta ehtiihän tuota. Kuvissa muksu näyttää jotenkin niin isolta, vaikkei ikää olekaan vielä edes kymmentä viikkoa.





Kicksparkin kanssa hurautin tänään Viirun ja Manalan kanssa. Tämä oli Manalan ensimmäinen kerta Sparkin edessä ja sekin suoriutui hyvin. Tämä ajelu piti hoitaa kylätiellä, syrjäisempi tie jossa Mika ajoi isomman valjakon, oli niin tukossa ettei Sparkilla olisi päässyt. Märkää lunta oli kunnon kerros, en jaksanut lähteä kuntoilemaan vaan halusin mennä ohkaisemmalla lumikerroksella hyvävauhtisen reippailun. Mukavaa oli taas.



perjantai 29. tammikuuta 2016

Uusi johtajaoppilas

Minervan lisäksi johtoporrasharjoitteluun pääsi Melkor Melekonen. Pari päivää sitten innostuin hetken mielijohteesta pistämään Kicksparkin eteen Viirun ja Melkorin. En oikein osannut odottaa mitään, jotain häslinkiä kenties kun on nuoresta kossista kyse. Kissanviikset! Melekonen meni suorastaan raivona eteenpäin, laput silmillä. Viiru joutui koville kun junnu veti sitä perässään kovempaan vauhtiin, kotipihaan palattua se pisti välittömästi maate lepäämään. Tästä Asenteesta innostuneena halusin testata Melkorin myös pikkuvaljakon keulassa. Rinnalle luonnollisesti se ykkönen eli Ruska-emo ja taakse tädit Railo ja Riite. Tosi upeasti meni tämä harjoittelu ja Melkor eteni taas kuin junan vessa (ah niin kulunut vertaus mutten nyt parempaakaan keksi ;D ). Ruska ja poikansa ovat kyllä niin kuin kaksi marjaa, sen näki jo ihan Melkorin ollessa pikkupentu. Nyt kun emä ja poika menivät parina liinoissa, oli niiden liike täysin identtinen. Todella mielenkiinnolla odotan tulevaisuutta!





sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Valjakkokuvia

Päivät on aika täynnä töiden jälkeen: kisaporukan treenit, harjoittelevien ajoa, pentuilua, eri kokoisia tiimejä, eri kokoonpanoja, sopivien urien etsimistä, kissoja, arkea kaikin puolin... Kuvat lähinnä mallia möllöttely ja laatu mapista öö, hyvin sekalaisia otoksia monelta eri päivältä. Huomatkaa porukan uusi johtajaoppilas ja pari, joka meni ensimmäistä kertaa Kicksparkin edessä!































sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Beet valjaissa

Barak ja Belar piipahtivat tänään ensimmäistä kertaa valjaissa. Ne juoksivat kumpikin vuorollaan pyöräkoirana, vierellään rauhallinen herrasmies Mönni. Luottojohtoporras Railo ja Ruska menivät keulassa, vauhdittamassa puolestaan Riite. Riitteen vierellä juoksivat puolikkaan matkan Manala ja jälkipuoliskolla Katti.

Beet suoriutuivat ensimmäisellä valjastelukerrallaan hyvin. Barakin itsevarmempi olemus näkyi myös valjaissa, eikä se vilkaissut kertaakaan taakseen, kuten velipoika Belar pari kertaa teki. Menosuunta oli molemmilla koko ajan eteenpäin eivätkä kumpikaan aiheuttaneet minkäänlaisia velmuiluja. Paikallaanoloa harjoiteltiin myös lopuksi ja kummallakin oli todella voimakas etunoja, lopputuloksena siis hyvin edustava kuvasarja ;) Barak meni liinoissa kuin vanha tekijä, on veljeksistä kypsemmän oloinen. Belar tarvitsee kypsymisaikaa mutta kiirehän tässä ei ole. Juoksutyyliltään molemmat olivat vieruskaveri Mönnin kanssa lähes identtisiä, etenivät tasaisella ja sujuvalla askeleella. Oikein mainion vaikutelman antoivat kumpikin itsestään!

Katti karvakerästä on toivottu kuulumisia. Valjakossahan se etenee tosiaan kuin höyryjyrä, asenne on erinomainen. Vauhtihan ei ole samalla tasolla kuin näillä raajakkaammilla rotukavereillaan, ehkä kykenette näittenkin kuvien kautta havainnoimaan eroja mitä on rungoissa ja turkeissa ;) Huomioitavaa kuitenkin on, että rungon vahvuutta ajatellen turkki hämää todella paljon: näyttää paljon pötkymmältä kuin mitä todellisuudessa on. Jalatkin näyttävät paljon paksummilta koska karvaa on kintuissakin niin reilusti. Työskentelyinnokkuudessa ei missään tapauksessa häviä kevyempien käyttisten rinnalla eikä matalammilla nopeuksilla mennessä todellakaan liina löysty. Sydämestään Katti on ehdottomasti innokas valjakkokoira ja tekee aina parhaansa. Todellinen nappiyksilö meidän laumaan! Valjaita ajatellen sille täytyy hommata paremmin istuvat. Erittäin tiiviin turkin takia nuo Peerlinet eivät istu kaulasta riittävän hyvin, kaula-aukko on turhan tiukka. Tästä johtuen rintapala jää liian lyhyeksi. Mieluiten sovittamalla haluaisin hommata passelit omat valjaat tälle pikkukiiturille.

Barak & Mönni

Edessä Riite & Manala, takana Barak & Mönni

Beet tauolla, tiukka etukeno!

Barak

Belar

Keulassa Railo & Ruska
Riite & Katti
Belar & Mönni

Katti

Riite & Katti, takana Belar

Pojat ei tajua posettaa, Ärrälikat tiitteränä!

Manala