lauantai 27. lokakuuta 2012

Kauden ensimmäinen rekeily

Syksyn ensimmäiset lumisateet tuntuvat vuosi toisensa jälkeen saavan aikaan suuren ilon sydämeen ja nousemaan hymyn naamalle. Alkuviikosta kesken treenin alkoi leijailemaan ihanaa valkeaa, hiljalleen maa peittyi ohueen lumikerrokseen. Tuntui jotenkin todella piristävältä saada edes hieman vaaleutta pimeyteen ja kuraiseen maailmaan. Myös pakkasia on ollut mukavasti, lähes joka aamu on päässyt (vai joutunut?) auton ikkunoiden rappaushommiin ja luonto on ollut kauniisti kuurassa. Juuri oikeaan aikaan tuli vaihdettua autoon talvitassut alle, loppuviikosta lunta tuli yhtäkkiä reilun viiden sentin verran. Mieleen tuli tietenkin heti reen esille ottaminen mutta niin vaan oli ensin mentävä töihin... kieltämättä ajatukset hiipivät päivän mittaan muistelemaan tähän mennessä tehtyjä rekiretkiä, koirien iloa ja intoa... niin monia hyviä muistoja :)

Pidemmittä puheitta, seuraavana kuvia tämän päiväisestä treenistä.

FI KVA Sainen Nome & Hallametsän Ruska - Sainen Mutola & Coastrunner´s Mac Mic Mac - 
Hallametsän Rakka & SM-REK-AVO-09 Sainen Xcalibur

Hallametsän Ruska & FI KVA Sainen Nome

Hallametsän Railo & Hallametsän Routa - FI KVA Sainen Jolanda & Tinttamarin Juliska -
Hallametsän Riite & Hallametsän Keiju

Hallametsän Routa & Hallametsän Railo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti