sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Valjakkoiluja, kuntoutumista ja haaveita tulevasta

Bloggailu on lumien tultua aika tehokkaasti jäänyt, niin paljon on kaikkea muuta puuhastelua. Yleensä kun koneen äärelle on illemmalla päässyt, ei sitten enää olekaan energiaa alkaa kertoilemaan kuulumisia. Toisaalta usein myös on tuntunut että mitähän sitä edes kertoisi kun päivät menevät usein samalla kaavalla: töitä, kuntosalia, koirahommia, kissan rapsuttelua, nukkumaan... ja aamulla sama alusta. Nyt aikaa on sitten senkin edestä kun reilu viikko sitten käväisin Oulussa leikkauksessa ja samalla rapsahti kuukauden saikku. Koirien ajaminen onkin omalta osaltani muutaman viikon ajan sitten siinä ja muutenkin koirien kanssa oleskelu on erittäin rajattua koska täytyy varmistaa etteivät ne pääse vaikkapa hyppäämään vasten. Toivottavasti tästä kuntoutuisi mahdollisimman nopsasti ja pääsisin nauttimaan kevättalven lumista, se on muutenkin suosikkiaikani talvesta. Jossain haaveissa siintelee myös starttaaminen ekaa kertaa kisaurilla ihan itse, jossain pienessä "mopoilu"luokassa tietenkin ;) Pitäisi vaan ehtiä oppia ajamaan tuommoisella pahuksen kisareelläkin, varsin vinkeitä vekottimia enkä ole sinuiksi päässyt kummankaan Danlerin kanssa. Harjoituskertojakin on alla vasta muutama viime talvelta eikä muistot näiltä ajokerroilta ole ne maailman miellyttävimmät vaan lähinnä hitusen kauhuntäyteiset ;) Hyppäys jämerän puureen takaa sutjakan kevyen kilpareen jalaksille ei ole ehkä se maailman helpoin... Voihan siinä tovi opetellessa vierähtää, saapa nähdä jääkö kisastartti tulevalle talvelle.

Valjakkohommissa on pyritty menemään tänä kautena sieltä, mikä on koirille haasteellisinta. Aurattuja uria ei ole tähän mennessä ajettu vaan käyty koiravoimin aukomassa metsäautoteille uria, joita toivottavasti vakituiseen pääsisi ajamaan koko talven ajan. Railo ja Ruska ovat kunnostautuneet mainiosti keulaparina, siskokset on painaneet menemään umpisessa 6-13 koiran valjakossa ja sisua löytyy molemmilta. Välillä koirat ovat saaneet kahlata vatsaa myöten ulottuvassa hangessa, toisinaan taasen lunta on ollut vähän ohuemmasti ja vauhtiakin on saanut iloitella.







Marraskuun puolivälissä laumaan tuli koeaikailemaan iso ja vahva uros Arkisk Strom Chuck eli kotoisammin Säkki. Uros on osoittautunut hyvin miellyttäväksi ja helpoksi käsitellä, valjaissa sillä puolestaan on voimaa ja nopeutta. Säkki on aikaisemmin juossut keskipitkän matkan kisoja johtajakoirana.




Kaunis talvinen luonto houkuttaisi kuvaamaan erityisesti kovimpaan pakkasaikaan. Harmi vaan että sormet kohmettuvat yleensä sitä tahtia että ainoastaan muutama otos on tullut ikuistettua ja niistäkin ainoastaan pieni osa on julkaisukelpoisia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti