maanantai 20. heinäkuuta 2015

Ylivieska KV 19.7.

Näytelmäpäivitykset jatkuvat... Ensimmäisenä on pakko kertoa että vastoin hyviä aikomuksia lähteä liikenteeseen kun kello näyttää sitä ja tätä... no ei sitten ehditty! Tuli ihan mielettömän kiire, myöhässä oltiin ja pahasti. Lennossa näyttelypaikalle, mukaan eka erä tavaroita, lainateltta pystyyn, kieli vyön alla säntäämistä sinne ja tänne... Eihän siinä jäänyt kovin aikaa hihnassa koiria pitää ja ohtaluuta pakotti :D On se kiire ja myöhässä oleminen vaan yksi ärsyttävimpiä juttuja. Muutenkin oli nyt niin erilainen tilanne kun oli useampia koiria käsissä, ehtinyt jo tottua siihen että on vaan Katti mukana kuvioissa. Kummastihan tuo kolmekin koiraa siirtyi rivakasti paikasta A paikkaan B, vaikka ehdin ennakkoon epäröidä että mitenhän pian olen turvallani ;)

Tässä näytelmässä tuomari oli ihan uusi tuttavuus, Nina Janger arvosteli ensimmäistä kertaa kehässä siperianhuskyt. Alun perin ilmoitinkin näyttelyyn Kattin ja Mallan, jotta saisi haisua siitä mitä kyseinen tuomari siperialaiselta hakee. Ihan viime tipassa päädyin ilmoittamaan kehään myös Ruskan, koska se esiintyi niin hienosti naapuripitäjän mätsärissä. Olipahan siinä kunnon hajonta: rakenteellisesti jämerämpi ja turkistoltaan pentukarvoineen hyvin muhkea Katti, täydellisen karvattomassa kunnossa oleva sirpakka Malla ja siltä väliltä oleva Ruska. Kuulin ennakkoon tuomarin arvostavan hyvää liikettä, joten omat toiveet kohdistuivat eniten Ruskaan. Kattille ajattelin tulevan eniten kokemusta, kuten näin kävikin ;) Tuomari oli erittäin tarkka, mittaroi esim. pään ja etuosan mittasuhteita. Hän myös juoksutti koirat kunnolla ja todella positiivinen yksityiskohta tästä näyttelystä: kehän koko oli mahtava! Tuomari myös käsitteli koirat hyvin asiallisesti, hyvä fiilis jäi kokonaisuudessaan hänestä tämän näyttelyn perusteella.

Jos aloitetaan siitä parhaiten menestyneestä. Ruska-plikka se räjäytti potin kahden vuoden näyttelytauon jälkeen, esiintyi kerrassaan upealla ravilla ja vaikka meinasikin istumista tarjota seisomisvaiheessa niin sekin sujui loppupeleissä varsin mallikkaasti. Kerrankin Ruskalla jopa oli turkkiakin päällä näyttelyn aikaan, eikä niin että ihan kesäbikineissä olisi ollut. Silloin kun tämä siperialainen turkkinsa tiputtaa niin se tekee sen täysin!

Hallametsän Ruska KÄY ERI1 SA PN1 ROP SERT CACIB




Vaikka ennakkoon kaavailimme että minä esittäisin Mallan, päädyimme kuitenkin loppupeleissä siihen että Mika ottaa ohjat käsiin koska pääsee juoksemaan kovempaa. Itse keikuin hihnan päässä siinä vaiheessa kun Ruska ja Malla olivat molemmat samaan aikaan kehässä. Tämä olikin oikea ratkaisu ja Malla juoksi enimmäkseen oikein hienosti vaikka välillä meinasi se ilkikurinenkin puoli nousta pintaan. Täydellinen karvattomuus ei sinällään haitannut vaikka arvostelulappuun tulikin maininta kesäkarvasta.

Coastrunner´s Mac Mic Mac KÄY-EH2


Katti olisi tarvinnut eniten hihnattelua ennen kehää, energiaa oli vaikka muille jakaa... Kovasti meinasi laukka maittaa siinä vaiheessa, kun kaikki junnunartut olivat kehässä. Yksilöarvostelussa meni paremmin mutta ehkä vähän hölmöyttäni himmailin omaa vauhtiani. Tästä johtuen Katti ei mielestäni juossut ehkä ihan niin reippaalla tahdilla, kuin mitä olisin voinut siltä "vaatia". Seisominen sujui puolestaan erinomaisesti. Arvostelusta tuli selvästi ilmi ettei tämän tyyppinen siperialainen ole sitä, mitä tämä tuomari hakee rodulta.

Nordysak Show Cats Dont Dance JUN-H


Pitkä päivähän siitä sitten tuli, onneksi kotimatka ei ollut mittava. Kiva oli taas tavata tuttuja ja nähdä monenlaisia koiria.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Oulu KV 11.7.

Laitetaans kerrankin näytelmäpäivitys ajallaan, ettei tämäkin veny tuonne jonnekin tulevaisuuteen. Kattin ensimmäinen kotimainen Virallinen näytelmä oli Oulussa, jossa siperialaiset tuomaroi Matti Tuominen. Harmikseni kehän pohjana oli raviradan keskellä oleva nurmikko, joka oli tietenkin märkä. Hyvin sai kurattua omat lahkeet ja koiran tassut ;) Kokeilin Kattin kanssa hieman kehässä ennen näyttelyn alkamista ja havaitsin että tuoksut maassa kiinnostaa plus jotkut urajäljet nurmikossa saivat koiran pomppimaan niistä yli. Varsinaisen arvostelun aikana Kattia kiinnosti ympäristö, eikä se ravannut niin hyvin kuin mitä tiedän sen osaavan. Vähän mietin että saahan nähdä mitä tulee, netistä kun olin ehtinyt lukemaan että tuomari on tiukka, arvostaa hyvää liikuntaa ja esittämistä. Muutoin Katti meni mielestäni hyvin ja esiintyminen oli varmaa. ERInomaisen kanssa pääsimmekin kehästä poistumaan ja arvostelu oli varsin mainio: "10 kk, hyvin pentumainen ja pentuturkissa esitetty narttu, jolla oikean muotoinen pää ja hyvä ilme, erinomaiset mittasuhteet, sopiva raajaluusto ja kulmaukset, hyvä kaula, ylälinja ja hännän kanto, liikkuu tasapainoisesti sopivalla askelpituudella, miellyttävä alku mutta tarvitsee aikaa." Käsiteltävissä.

Nordysak Show Cats Dont Dance JUN ERI1



Koska paikalla oli kolme muutakin Nordysak-kasvattia, jotka saivat kasvattajaryhmään tarvittavat tulokset, päätimme muiden omistajien kanssa esittää ryhmän. Tuloksena KASV1 KP, ROP-kasvattaja. Tästä jatkoimme nuorten siperialaistemme (2*10 kk ja 2*1 v 9 kk) kanssa parhaan kasvattajaryhmän valintaan. En osannut edes jännittää enää tässä vaiheessa, koska kasvattajaryhmiä oli paikalla valtavasti ja ajattelin että sijoittuneet tulevat olemaan ensisijaisesti pieniä rotuja. Tsemppasimme kuitenkin sen mitä me kokemattomat osasimme ja iloinen hämmästys tuli kun kyproslainen tuomari Panos Demetriou poimi porukkamme jatkoon. Ja taas jatkoon, jolloin yhtäkkiä huomasin että pirskatti, tässähän meitä on enää neljä eri rotua! Nuoret koiramme esiintyivät oikein edukseen ja lopputuloksena Nordysak oli näyttelyn BIS-2 kasvattaja. Tuli "hieman" puskista, emmekä varmasti itse olleet niitä vähiten yllättyineitä ;) Kaikkinensa tämä oli erinomaista harjoitusta koirillemme. Omaani ajatellen Katti meni erinomaisesti ryhmän ensimmäisenä ja paransi jatkuvasti menoaan, ilo tuon marakatin kanssa on näytelmöidä :)

Kennel Nordysak KASV1 KP, ROP-kasvattaja
Nordysak Show Cats Dont Dance "Katti"
Nordysak Show Active-Eevee "Lara"
Nordysak Show Crazy For You "Helwi"
Nordysak Show Black-Velvet "Deimi"

Kennel Nordysak BIS-2 KASV



Osa näyttelyn kasvattajista

Otimme muistoksi myös "pystiposetuksen", harmillisesti idea tuli ilmoille vasta siinä vaiheessa kun Lara omistajineen oli jo poistunut paikalta. Koska meitä oli kuitenkin vielä kolme neljästä paikalla, päätimme otoksen kuitenkin ottaa.


Kattin sisko Helwi oli myös esiintymässä junnuissa, joten käytimme tilanteen hyväksemme ja otimme sisaruskuvan.



"Laran porukka" oli kuvannut pari videonpätkää kasvattajien BIS-kehästä ja sain luvan ne tänne linkittää, joten tässäpä tulee...



Päivä oli kokonaisuudessaan raskas, jännittävä ja oikein mukava. Sää suosi siihen malliin että käräytin vahingossa niskani ja kaulan pahoin auringonpaisteessa. Rankasta väsymyksestä huolimatta viime yön unet jäi huonoksi, koska nukkuminen on vaikeaa: iho on palaneelta alueelta niin kipeä ettei siihen saa osua mikään. Tuo haastetta nukkumiseen... Mutta Asenteella (ja hyvällä ihorasvalla) etiäpäin ja kohti uusia koitoksia!