sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Ähtärin eläinpuisto
Joskus mukelona tuli käytyä luokkaretkellä Ähtärin eläinpuistossa. Maakuntamatkailureissulla tuli piipahdettua verestämässä vanhoja muistoja. Monta mielenkiintoista eläintä tulikin nähtyä, harmittavasti sudet jäivät näkemättä kun olivat niin hyvin maastoutuneet viettämään siestaa johonkin piilopaikkaan. Onneksi pöllöt, lumileopardit ja karhut olivat hyvin esillä :)
torstai 20. kesäkuuta 2013
Maalahden ryhmänäytelmä
Viime viikonloppuna ajelimme maakuntamatkailun hengessä sievoisen määrän kilometrejä. Aluksi suuntasimme Vaasan seudulle koiranäyttelyyn, tuomarina toimi Markku Mähönen. Koiria oli ilmoitettu ainoastaan viisi kappaletta, joista kolme oli meidän. Tuomari ei tykästynyt kunnolla yhteenkään, tuloksena oli kolme EH:n ja kaksi H:n koiraa. Omamme olivat tyypiltään "vääränlaisia" eli liian keveitä jne. Makunsa kullakin ;) Kehässä koiramme eivät pistäneet aivan parastaan: olivat hitusen turhan energisiä ja innokkaita eivätkä malttaneet oikein seistä rauhallisesti. Suurimpana miinuksena kuitenkin jälleen kerran aivan liian pieni kehä siperialaisia ajatellen, eivät koirat siinä kunnolla päässeet liikkeitään esittämään -etenkään Mönni. Todella harmillista, sillä tilaa isomman kehän tekemiseen olisi ollut todella paljon... Kuitenkin jos jotain positiivista kehältä hakee, niin pohjaltaan se oli aivan erinomainen ja sillä oli todella helppo juosta.
Koska käsissäni oli koko ajan joku koirista, niin en saanut oikein hyviä kuvia itse kehätilanteesta. Jonkinlaiset juoksukuvat kuitenkin jokaisesta ja pääkuvat otin myöhemmässä vaiheessa.
Koska käsissäni oli koko ajan joku koirista, niin en saanut oikein hyviä kuvia itse kehätilanteesta. Jonkinlaiset juoksukuvat kuitenkin jokaisesta ja pääkuvat otin myöhemmässä vaiheessa.
Hallametsän Keiju AVO EH1
Hallametsän Ruska KÄY H
Taiga Quest Bear KÄY EH1
Juuri vetskuikään ehtinyt Mönni, siis 8 v.
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)