sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannuksen pentumiitinki

Juhannuspäivän kuluessa hurautimme Bee-mukeloiden kanssa naapuripitäjään, jossa odotti kasvattaja Tuija, pentueen muut jäsenet ja tietenkin Mooni-emo. Vauhdin määrä on vakio: täysillä ja kovaa. Kuvat kertokoon kaiken oleellisen.






























Ennen tätä reissua Beet verrytteli kotiseudulla.





Kasvatillamme Keijullakin on vauhdit kohdillaan!



lauantai 20. kesäkuuta 2015

Kissoille oma blogi

Tämä blogi on jäänyt valtaosaltaan koirien kuulumisten päivittelyksi, joten päätin lopultakin eriyttää kissapuolelle oman blogin. Kissalan kuulumisia pääsee jatkossa seuraamaan täältä.

torstai 18. kesäkuuta 2015

maraKatti maailmalla

Viime viikonloppu sujui kotona jännätessä. Kattille tuli nimittäin mahdollisuus käväistä ensimmäinen Virallinen näyttelynsä ulkomailla! Päätös näyttelyyn osallistumisesta tehtiin todella lyhyellä varoajalla ja sen seurauksena vauhdikas karvakerä pääsi matkustamaan kasvattaja-Suvin ja hänen koiriensa mukana Liettuaan. Kun järjestelyt saatiin sovittua, olin todella tyytyväinen: tämähän sopi minulle erittäin hyvin koska itselläni ei olisi ollut nyt mahdollisuutta irrottautua työmaalta ulkomaanreissuille.

Vaikka uskoin etukäteen että kaikki kyllä menee hyvin, jännitin etukäteen kuitenkin että miten juuri junnuikään ehtinyt maraKatti menisi täysin vieraalla ihmisellä kehässä. Ja että kuinka se hanskaisi hommat kun mukana ei ole yhtään tuttua koiraa eikä tuttuja ihmisiä. Toki harjoiteltavaa reissaamisessa on vielä mutta pääosin reissu oli mennyt kakaralla hienosti! Viimeisenä yönä oli itkettänyt, varmasti mukana oli ollut myös väsymystä. Kehässä Katti oli esiintynyt mainiosti. Kotia tulikin parin päivän näyttelyreissun jälkeen kahden junnusertin voittaja, joka oli ekana päivänä ROP-juniori ja toisena päivänä VSP-juniori. Menestyksen ansiosta Kattista tulee Liettuan Juniorimuotovalio, kunhan titteli saa vahvistuksensa.

Lämpimät kiitokset kaikille asianosaisille, joitten ansiosta tämä reissu saatiin pulkkaan :)

Kuva Andrius Vaitkus

Kuva Andrius Vaitkus

Kuva Mira Holm

Kuva Mira Holm

Kuva Mira Holm









tiistai 16. kesäkuuta 2015

Mönni kymppivee

Päivitykset laahaavat vähän myöhässä mutta onnitellaampas vielä Mönni Mönninkäistä, joka viime perjantaina täytti pyöreät kymmenen vuotta! Kuvakin on vanha mutta kohde kuitenkin sama ;)

Taiga Quest Bear

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Mätsäröintiä

Eilen piipahdimme töiden jälkeen naapuripitäjässä Kärsämäellä, koirien match shown merkeissä. Mukaan lähti tällä kertaa ainoastaan yksi koira ja valitsimme Mikan esitettäväksi Ruskan. On ollut ajatuksissa viedä Ärrälikka parin vuoden näyttelytauon jälkeen piipahtamaan Viralliseen näyttelyyn, joten oli ihan mielenkiintoista nähdä miten se hihnassa menee. Ruskahan on niitä helppoja koiria, joita ei hihnassa tarvitse muuten pitää kuin ns. julkisilla paikoilla (käytännössä valjakkokisat ja näyttelyt). Hihnassakin se on viimeksi ollut viime vuoden mätsärissä, joten ihan hyvä todeta kuinka se näytelmöintihommissa toimii.

Toimihan se! Jälleen kerran hämmästyin Ruskan erinomaista muistia: hihnassa ravaaminen sujui kauniisti ja kehässä se saikin todella positiivista mainintaa liikkeestään. Ennen kehiä piti seisomista hieman hioa ja kehässä sujui pääosin just niinkuin pitikin. Mikahan esitti Ruskan, itse tein kehän ulkopuolella istu-maahan-seiso -harjoituksia ja kokeilin parkkipaikalla myös ihan "näyttely"juoksutusta ja seisomista. Tuntuu niin hienolta kun valjakossa tämä koira on niin kuuma ja sitten kuitenkin siltä löytyy noin upea keskittymiskyky ja halukkuus tehdä "temppuja". Luonteen sähäkkyys toimii positiivisena tekijänä muissa harrasteissa, nekin suoritetaan täydellä teholla. Ja sitten kuitenkin osataan levätä ja ottaa lunkisti, kun sen aika on. Arvostan yli kaiken tuollaista luonnetta!

Ruskan ja Mikan yhteispeli toimi kehässä niin hienosti, että saavutuksena oli punainen nauha ja sijoitus toinen. Vaikka Ruska enimmiltä osin on jo talviturkkinsa tiputtanut, irtosi siitä vielä hieman karvaa. Tämä ei toki menoa hidastanut, antoi vain tuttuun tapaan karvakerroksen vaatetukseen ;)