keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Nordysak Show Cats Dont Dance "Katti"

Espoon kissanäyttelyreissulla hyödynnettiin kimppakyytiä muutoinkin kuin pelkästään kissamaisissa merkeissä. Samalla reissulla kävimme koukkauksen Janakkalassa, luonnollisesti koiramaisten juttujen takia. Sieltä laumaamme valikoitui hurmaava siperialaisneitonen Nordysak Show Cats Dont Dance, jonka kutsumanimeksi ensin mutustelin että olisiko tämä Kisu. Varsin nopeasti tuli selväksi että tämä rempseä ja äärettömän energinen pentu tarvitsee jonkin vähemmän söpön nimen. Koska pentu oli varsinainen marakatti, siitä tulikin ihan kunnon Katti.



Tiedä sitten, kumpi valitsi kumman: minä Kattin vai Katti minut... Nimittäin siinä missä hädin tuskin ehdin mennä lattialle istumaan, kipitti pentu täyttä vauhtia suoraan syliini ja kiipesi siihen niinkuin oltaisiin oltu vanhojakin tuttuja. Siinä missä punaturkkisiskonsa nappasi lelun suuhunsa ja lähti pitämään omaa kivaa vähän omiin oloihinsa, pärräsi mustanpuhuvan värinen likka koko ajan ihmisten luona -ja sata lasissa! Vaikka ennakkoon tuskailin valinnanvaikeutta, ei moista todellisuudessa ollut. Todella nopeasti tuli selväksi että tuo suorastaan ylivilkas, ihmisten välillä pomppiva pennunpallero on aivan ehdottomasti Hallametsän laumalainen!




Luonteeltaan kakara on osoittautunut olevan aivan uskomattoman avoin ja rohkea. Tähän mennessä Katti on vieraillut kummassakin "mummolassa", naapuripitäjässä kauppareissulla ja tänä aamuna myös työpaikallani. Vieraitten ihmisten luokse mennään häntä heiluen ja hirmu innolla, niillekin pitää näyttää kuinka vauhdikasta on elämä ;) Työpaikalla Katti kirmasi huoneista toiseen tutustelemaan, pitkä käytävä oli mahtava spurttauspaikka ja neukkarissa piti käydä laukkaamassa tuhannen lujaa. Myös pari vierasta morjestettiin ohimennen. Rapsuttelijoita riitti, niin monta koiraharrastajaa löytyy töistä. Toki ei liikaa vierailuja liian nopeasti. Arki on kummiskin enimmäkseen kotona pyörimistä, ulkoilua ja nukkumista. Pariin aikuiseen koiraan on alustavasti tutusteltu, Riite oli hirmuisen leikkisänä ja Viiru suhtautui rauhallisen uteliaasti pikkukakaraan. Vielä saa mukelo kasvaa hurjasti, ennenkä se pystyy kunnolla leikkimään Isojen Aikuisten sippejen kanssa. Tätä ennen katselemme pienempiä leikkikavereita.




Palloleikit on Kattin mielestä tosi kivoja! Pallohullu, joka noutaa. Olispa kätevä jos olisi tämmöinen myös aikuisena. Tennispallo, heikko pallo. Eläinkauppa kutsuu, jotain vahvempaa pitää saada.




Kyllä, se on showhaski. Töppöjalka karvapulla kojoottikäyttisten keskelle. Mitä me sillä, on kysytty. Jep, koiraparka pääsee ihan samanlaiseen elämään kuin muutkin rotuisensa. Valjaisiin ja näyttelyihin, laumanjäseneksi ja kaveriksi. Hassua ollut se, että vaikka tämä on niiiiin kliseinen esimerkki Disney-hiskistä mustavalkoisen värityksensä ja sinisten silmiensä kera kuin olla ja voi, niin olen joutunut selventämään että kyllä, tämäkin on siperianhusky. Ihan yhtälailla samanrotuinen kuin nuo muutkin, jotka meillä on. Että joskus näinkinpäin, kun on kyseessä ihmiset jotka eivät rotua tunne ja ovat tavanneet ainoastaan noita käyttiksiämme :D

Luonteesta vielä: kyllä tämä on niin ilkikurinen ja kokeileva että varmasti tulee isompana olemaan myös "handful". Koira, joka todennäköisesti kokeilee. Tähän mennessä on jo testannut että saako demonisella äänellään tahtoaan läpi, kun on välillä pihatöiden edistymisen takia laitettu tarhaan "pois jaloista pyörimästä". Aina ei pentu voi olla apuna, vaikka usein pääseekin helppimään. Nopeaoppinen mukelo, kun on huomannut ettei möykkäröinnillä tehoa ole niin sitten se on vaan. Mielenkiintoinen tuttavuus tämä maraKatti, vaikuttaa erinomaiselta tyypiltä :)



Kattin vanhemmat ovat



Vanhempien kuvat eivät ole ottamiani, vaan omistajiensa sivuilta. Billy on syntynyt Australiassa ja muuttanut sieltä nykyiseen kotipaikkaansa Venäjälle. Naomi on puolestaan syntynyt Espanjassa ja on sieltä muuttanut tänne kylmään Pohjolaan. Mielenkiinnolla odotamme yhteistä elämää näiden kahden jälkeläisen kanssa!

4 kommenttia:

  1. Olisi mielenkiintoista jatkossakin kuulla miten eroaa käyttiksistänne! Ihastuitteko vaan tähän pentuun vai halusitteko kokeilla erilinjaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Showlinjainen on ollut mielessä jo muutaman vuoden ajan, tietynlaiseksi "verrokiksi" tuohon käyttisten rinnalle ja jotta saisimme käytännönkokemusta myös showlinjan puolelta. Kyseisen linjan edustajia on valjakkovierailulla käynyt, vaan onhan se toki eri asia omistaa moinen itse, kun näkee kokonaisuuden arjessa, treeneissä jne. Kyseisen pentueen emään olimme mielistyneet jo aikaisemmin, joten eihän sitä voinut ohittaa tilaisuutta saada sen jälkeläinen. Kahta vapaana ollutta pentua kun pääsi luovutusikäisenä tapaamaan, oli täysin selvää että juuri tämä oli se meidän yksilö :) Mielenkiinnolla odotamme tulevaisuutta!

      Poista