Tänä vuonna oli poikkeuksellisen hankalaa päättää että minkä verran ja ketä koiria lähtee kehään. Pari vetskua nyt oli helppo päättää: Jolanda lähtee luontevasti mukaan koska se menee ilmaiseksi ja Mönniä haluamme käyttää joissakin näyttelyissä. Uroksia olisi mukava ollut viedä enempikin kehään mutta koska Rakalla on jo kolme sertiä kasassa, tuntui sen ilmoittaminen jotenkin turhalta. Kaikkia muita uroksia pyörittelin mielessä mutta jotenkin vaan jäi syystä tai toisesta päällimmäiseksi semmoinen "nääh"-olo, eikä Mönnin lisäksi tullut muita sitten ilmoitettua. Nartuissa vaihtoehtoja sitten olikin ihan liian kanssa. Jo kauan sitten haaveilin että Railon olisin hirvittävän mielelläni ilmoittanut, koska se on rungoltaan kovasti kehittynyt viime kuukausien aikana. Sattuneesta syystä tämä ei nyt sitten ollutkaan mahdollista ja mammalomalainen saapi huolehtia kasvavista mukeloistaan kaikessa rauhassa ;) Muutkin Ärrät pyörivät mielessä mutta loppujen lopuksi päätin että mukaan lähtee pari ihan muuta. Eli helppo ja avoin Keiju sekä näyttelytilannetta varmasti hurjasti oudoksuva ja arkova Juliska.
Tämän päätöksen jälkeen Juli onkin saanut poikkeuksellisen paljon yksilöllistä huomiota eli käytännössä sitä on kuskattu keskustaan maailmaa katselemaan, ilman ketään koirakaveria. On kyllä niin hassua (tai millä sanalla ikinä haluaisikaan kuvailla), kuinka suuri ero voi koirassa olla riippuen siitä, missä se on ja onko mukana muita koiralauman jäseniä. Julihan on ihan hirmuisen tiitterä ja innokas valjakossa, ehdottomasti yksi parhaita rekikoiriamme, varsinainen aurinko ja todella reipas. Eipä ikinä uskoisi kuinka arasteleva siitä tulee, kun sen ottaa ja vie yksin jonnekin ihmisten ilmoille ja liikenteen vilinään. Tottumattomuuttakin toki, eihän täältä maaseudun rauhasta monestikaan lähdetä asiasta tehden ajelemaan tuonne keskustaan asti vain siitä syystä että talutellaampas nyt koiraa pitkin kylänraittia ;) Eihän tuo tietty huonoakaan tekisi, kun olisi aikaa valjakkotreenien sun muiden lisäksi. Toisaalta taasen kun ajattelee että ainoa tilanne, jossa tuommoinen ujostelu/arkailu tulee yleensä esiin on ainoastaan näyttelykehät... Niin ehkäpä sen asian kanssa voi helpostikin elää ja tärkeintä on, että valjakossa työt sujuu kuten pitää. Se ei haittaa pätkääkään, ettei koiramme välttis ole niitä kaikkien syliin tunkevia -vaikka osa laumalaisista taitaa tämmöisiä ollakin. Mut ei kaikkien tartte enkä pidä sitä minään mittarina.
Juliskaa ajatellen se on kaikin mahdollisin tavoin tosi hauska koira. Kun se tuli meille vähän yli vuotiaana, ei ollut puhettakaan että se olisi hihnassa ollessaan tullut edes rinnalle, saati edelle. Ainoa paikka tuolloin kulkea oli selän takana. Siinä sitä sitten totuteltiin toisiimme, koiran ehdoilla ja kaikessa rauhassa. Minua Juli ujosteli pitkään mutta Mikan kanssa oli nopsemmin sujut. Silti Juli tuntui hyvin nopeasti täysin omalta koiralta, jotenkin vaan omiin käsiin sopii niin loistavasti tuommoiset herkät ja pehmeämmät koirat. Joissa sitten kuitenkin on sopivassa suhteessa sitä kipinää ja tulisuutta kun liinoissa ollaan. Jo aikaisemminkin olen tullut huomanneeksi, että saan aina parhaat tulokset aikaan tuommoisten kanssa. Vuosien varrella laumaan onkin tullut eri ikäisiä koiria, jotka eivät välttämättä ole heti avautuneet mutta ajan kanssa niistä on tullut tosi hienoja ystäviä. Julistakin on kuoriutunut todella iloinen reippailija, eipä siitä muuta "miinusta" voi keksiä kuin tuon arkailun kun se on uusissa tilanteissa ja ainoana koirana. Hyvänä esimerkkinä: Julihan ei ole tottunut esim. lapsiin ja eräänä päivänä se tuijotteli silmät suurina sisarusteni mukeloita, mielellään olisi myös paikalta poistunut. Tuumasin Julille että höpsistä ja eipäs muuten lähdetä mihinkään muualle kun näitten mukeloitten kanssa kävelylle. Ja niinhän me sitten mentiin eikä siinä mitään. Aluksi kyllä yritti kävellä takanani "piilossa" mutta siinä kun vähän matkaa tassuteltiin niin kappas kun alkoi itse mennä edelleni ja lasten vierelle ihan oma-aloitteisesti ja rennolla olemuksella.
Hihnaharjoituksia ajatellen ne ovat edenneet hienosti. Julihan on yksi niitä koiria joita ei käytännössä koskaan tarvitse pitää narussa, siksipä tämä on parasta harjoitusta ennenkaikkea meille ihmisille kun pitää opetella koiralle sopiva tyyli. Julin kanssa parhaiten näyttää toimivan, että se saa mennä tavallista pidemmällä hihnalla. Turhan lyhyellä narulla se alkaa helposti menemään ns. kylkimyyryä ja liikkeet on samalla ihan karmeat. Välillä kylläkin menee myös kova veto päälle, voimaa tässä pikkunartussa on vaikka muille jakaa... Saapa nähdä, kuinka erkkarikehässä sitten käy. Pahin skenaario lienee se, että koko luokan koirien juostessa menee arkuus päälle ja alkaa vetäminen. Toivottavasti yksilöjuoksu edes menisi kuten on harjoiteltu :) Harmi kun ei mätsäreitä ole ollut sopivalla etäisyydellä, niissä olisi saanut hyvää harjoitusta. Toivottavasti nättirakenteinen Juliska kuitenkin esiintyisi edukseen. Toisaalta on ihan hyvä ettei lauantaina ole kuin yksi uros kehässä, jääpi sitten aikaa pyöritellä Julia pitkin näyttelyaluetta. Malttamattomana tässä jo tulee odoteltua, erkkarissa nähdään!
Harjoituksen jälkeen rentouduttiin rustoa narskutellen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti