torstai 12. syyskuuta 2013

Vieraita valjakossa

Tuntuu että aikaa on kulunut melkeimpä ikuisuus siitä, kun porukassamme on viimeksi käynyt valjakkovierailijoita. Pari päivää sitten tilanne korjaantui, kun Heinin lauma piipahti kylään. Liinoihin tulivat juoksemaan Kiira (Huurrehelmen Iltatähti) ja Xena (Winter Chaos Hoarmurath of Dir). Ajettu matka oli lyhkäinen, lähinnä totuttelureissuhan tässä olikin ideana. Mika käytti ahkerasti jarrua koko matkan ajan, jottei vauhti olisi päässyt nousemaan vierailijoille liian nopsaksi ja myös taukoja otettiin hieman enemmän kuin tavallisesti. Näin toimien kaikki sujuikin hienosti ja vetoreissu oli onnistunut kaikin puolin :) Asiaankuuluvasti tuli nappailtua muutama kuvakin.

Lähtöä odottelemassa




kuva HJ



Jolanda ja Juliska

Xena ja Riite

Keiju ja Kiira



Vierailemassa ei ollut pelkästään koiramaisia kamuja vaan myös UPEA maine coon sekä maatiainen.

"Severus" (kuva HJ)

"Bellatrix" (kuva HJ)

Ja olihan niitä pienempiäkin koiria... Kaksi tämmöistä:

(kuva HJ)

ja lisäksi vielä pennunrii... eikun ei mikään riivale, sehän käyttäytyi kuin pieni enkeli. Oli niin älyttömän kiltti!

Hidden Trail Nightwish

Myös meidän pikkuiset saivat/joutuivat syykytettäväksi :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti