sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Muodollisesti pätevä

Joskus harmittaa, ettei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Tällainen tilanne oli viimeksi eilen kun työasioiden tiimoilta olin pohjoisen suunnassa ja Mika puolestaan etelässä. Mönni oli ilmoitettu Jämijärven ryhmänäyttelyyn Esko Nummijärven tuomaroitavaksi. Näyttelyyn valmistautuminen oli täysin retuperällä kun koiriin suuntautuneet ajatukset pyörivät akselilla Jolanda - Ruskan & Mönnin tulevat pennut. Käytännössä tämä tarkoitti sitä että Mönni jäi pesemättä, vaikka yleensä tykkään pesaista kaikki näyttelyyn osallistuvat koiruudet. Tänäänhän Mika sitten lisäksi tunnusti, ettei ollut edes harjannut Mönniä :P Eipä tuo lopputulosta sitten kummiskaan haitannut: tuomari oli turkkiakin vaan kehunut ja kokonaisuutena Mönni järkkäsi jymy-yllätyksen! Vatsa kipristellen jännäsin bussissa Mikan puhelua, enkä ihan vaiti osannut ottaa vastaan tietoa: VET-ERI1 PU1 SA ROP ROP-VET SERT! Eli Mönni sai veteraaniluokassa erinomaisen, oli rodun paras uros, sertifikaatin arvoinen, rodun paras koira, rodun paras veteraani ja sai sertifikaatin. Tämähän oli numero kolmonen eli samalla Mönnistä tuli Suomen Muotovalio ja tulee valionarvon myöntämisen jälkeen saamaan nimensä edessä olevaan käyttöpuolen tittelirimpsun joukkoon myös ulkomuodollisista ominaisuuksista ansaitun tittelin FI MVA.

Tällä kertaa tosiaan en mukana ollut, joten kuvia kehästä ei ole lainkaan. Napsautinkin tänään kotona pari otosta.




2 kommenttia:

  1. Kiitokset :) Mönninkäisen laumaan saaminen oli suorastaan lottovoitto, kokonaisuudessaan mahtava koira.

    VastaaPoista