Mätsärit

Mitähän voisi kuvitella olevan seurauksena kun aamulla heräät ennen viittä, huomaat nukahtaneesi kesken elokuvan joka piti katsoa ja mutiset kiukustuneena että "mihinkään mätsäriin ei kyllä lähdetä vaan nukutaan pitkään". Sitten heräät muutaman tunnin päästä ja ensimmäinen ajatus kun silmät aukaisee on: "haluan lähteä mätsäriin harjoittelemaan koiran esittämistä". Kuulet että on puoli tuntia aikaa siihen, kun ilmoittautumiset alkaa ja mätsärihän on tietty naapuripitäjässä, jonne on yli puolen tunnin ajomatka. Eipä siinä: äkkiä kamat kasaan, Ruska-mamma käymään pihalla, pikana kaikki pakolliset aamutoimet, Riite äkkiä tarhasta juoksemaan isoimmat höyryt pois ja äkkiä matkaan.

Hyvissä ajoin päästiin perille, tovi meni etsiessä mätsärin ilmoittautumispaikkaa, siinä tuli kuultua että ilmoitettujen koirien määrä oli yllättänyt järjestäjät. Tassuteltiin kehän reunalle, Riitteellä hirmu veto päällä koko ajan, karvojen pölinää mutta onneks olin muistanut ottaa karstan matkaan. Sillä sitten pahimmat irtokarvastot kyljistä pois. Järjestäjät kertoivat luokkajärjestyksen ja isoin ryhmä eli isot aikuiset olivat viimeisenä. Eli ei kiirettä. Koska aamupala oli jäänyt kokonaan syömättä, menimme läheisen kojun luokse ja otimme yhteisen lautasen herkullisia paistettuja muikkuja, savustettua lohta kermaviilikastikkeella ja makkaraperunoita. Riitteen kanssa keskityttiin herkuttelemaan kaloilla (pitihän sitä muutama maistiainen koirallekin antaa) ja namskis että oli hyvää.

Sää oli hyvin vaihteleva. Välillä tuli tosi kuuma kun aurinko paahtoi ja kokeilin hieman Riitteen kanssa juoksemista. Yllättäen kaikki muuttui: tuli tosi tuulinen keli ja lunta alkoi satamaan voimalla. Riitteen ilme oli niistä hetkistä hyvin kuvaava:

Vaikka Riite meinasikin kehän ulkopuolella vetää voimakkaasti, rupesi se helposti yhteistyöhön. Aina vaan ihmettelen tuota koiraa, ei sitä ole tarvinnut opettaa (enkä varmaan edes osaisi) vaan se tulkitsee tosi hienosti pieniäkin kehon "painotuksen" muutoksia. Esimerkiksi jos sillä seisoessa toinen takajalka jää liian eteen, ei välttämättä tarvitse kuin aavistus liikahtaa kohti niin se takanen menee oikeaan kohtaan. Tai jos etujalat jäävät liian taakse ja koira seisoo lyhyenä, parhaimmillaan riittää pieni takanoja tai aavistuksenomainen nyppäsy hihnasta. Kait siinä on vain kyse että koira pelaa ihmisen kanssa yhteen parhaalla mahdollisella tavalla. Eihän se aina onnistu näin hienosti ja vaivattomasti mutta nyt ajoittui mainiosti. Varmasti jos näitä jaksaisi harjoitella niin kaiken saisi hiottua vielä paremmaksi. Nythän harjoittelu rajoittui yhteen näyttelyharkkaan muutama viikko sitten .

Lopulta tuli sen esiintymisen aika. Riite sai ensiksi punaisen nauhan, sitten alkoivat poiskättelyt kaikkien punaisten kehästä. Porukka väheni ja väheni ja suureksi yllätykseksi luokseni tultiin viimeisenä, onniteltiin ykkössijasta ja toivotettiin tervetulleeksi BIS-kehään. Siellä jolkoteltiin, taas käteltiin porukkaa pois ja taas hämmästyin kun edettiin viiden parhaan joukkoon. Tässä vaiheessa ajattelin että kuinka hienosti menikään tämä reissu, jollekka ei pitänyt alunperin edes lähteä. Seuraavana valittiin kaksi jäljelle jäävää ja siinähän me sitten törötettiin, komean englanninvinttikoiran lisäksi. Ja taas juostiin, verkkaisen vauhdin takia tuomari halusi nähdä vinttikoiran etenevän nopeammin. Eli monta kierrosta mentiin, annoin lopulta kunnon etumatkan jotta päästiin Riitteen kanssa kunnolla juoksemaan, aikaisemman hölköttelyn sijasta. Ja sehän taisi ratkaista koko jutun, kehuja tuli liikkeestä ja punaisten ykkösen lisäksi Riite sijoittui BIS ykköseksi. Eli meni hyvin ja mikä tärkeintä: sain hyvää harjoitusta itselleni. Ei hassumpi ensikokemus mätsärissä esittämisestä. Kotimatkalla piti Riitteen päästä autossa nukkumaan syliini. Mikäs siinä, kyllähän siihen mahtui :)

Ps: Eilen tuli tosi keväinen sää!