Kisapaikan tietämille suuntasimme edellisenä päivänä, kun töiden jälkeen pääsimme matkaan. Ärräsiskokset olivat ihan fiiliksissä jo yöpaikan pihalla matkaketjussa, luulivatkohan olevansa jo kohta kisastartissa... Ainakin meno oli semmoinen! Pääsin pitkästä aikaa tapaamaan myös Mallan emää Darlingia ja sen veljeä DeeJaytä.
Kisaa edeltävänä iltana en meinannut saada unta millään, jännitys vaan nipisteli vatsanpohjaa ja perhoset lepatteli. Sitten kun uni tuli reissussa väsyneelle, ei aamulla olisi jaksanut millään nousta ylös. Kisapaikalla huomattiin tosi "kiva" ylläri kärryssä: toinen takarengas oli vajunut ja eihän meillä ollut pumpusta tietoakaan. Moisen saimme onneksi lainaan, täytimme renkaan ja saimme huomata että se falskaa hieman koko ajan. Eipä se auttanut kuin moisella startata. Kärrystä jouduttiin kuljetuksen ajaksi irrottamaan eturenkaat, jotta se mahtui auton sisälle. Näppärähän tuo oli pikalukituksien takia koota uudelleen.
Jo ennen lähtöviivalle pääsyä tuli eka kommellus: Mika törmäsi toiseen johtajakoiraan ja veti kunnolla nurin, loukaten samalla polvensa. Ja tietty just sen vuosia sitten leikatun, joka on äkeillyt muutenkin aina välillä. Tämä tosin loi meikäläiseen päättäväisyyttä: tämä homma hoidetaan läpi, tuli mitä tuli! Koirat olivat lähtötilanteessa yllättävän rauhallisia ja lähtöluvan saatuaan ampaisivat lujaa matkaan. Alamäen takia vauhti pysyi kovana ja jonkin matkan päästä koin aikamoisen säikähdyksen: uran poikki kulki puiden juuria, joiden takia kärry tärähti todella pahasti ja tasapainoni heilahti täysin toiselle puolelle. Samalla toinen jalka nousi voimakkaasti ja ehdin jo nähdä mielessäni kuinka kärry lähtee altani ja koko tiimi karkaa käsistä. En tiedä oliko mulla taas kerran vain turhan nopsa mielikuvitus vai oliko tilanne kuitenkin luultua paremmin hallinnassa sillä matka jatkui sujuvasti eteenpäin. Tosin tästä eteenpäin otin varulta jarruja käyttöön ja laskin nopeutta tietoisesti, vaikka eihän se sprinttikisassa mikään hyvä idea ole aikaa ajatellen. Toisaalta ajatus ei ollut huono, sillä Viirusta lähti puhti nopean alun takia ja nopeammalla osuudella sen panos oli täysin mukana juoksemista. Ja siinä on tosiaan koira, joka tekee aina työnsä rehellisesti eikä ikinä löysäile. Kyllähän Viirun rakenne on ns. pyöreämpi ja matalaraajaisempi, tämä kun yhdistetään vielä päällä olevan talviturkkiin niin eipä toki voi ihmetellä miksei se pysy esim. Mönnin tahdissa mukana. Meikäläinenhän ei osaa tuolla kärryllä potkutella ja tarkoitus olikin toimia matkustajana koirien tehdessä työn. Jokainen voi varmaan arvata että miten pidemmällä ylämäkiosuudella sitten kävi: vauhdit hyytyi ihan täysin ja meni raatamiseksi ;) Mutta mehän ei lannistuttu vaan yritin alkaa avittamaan koiria parhaani mukaan, onnistuin jopa vähän potkuttelemaan, kannustin äänellä innostavasti ja kyllähän ne tekivät parhaansa! Maaliinkin tultiin vielä laukalla, vaikka pöljä kuski alkoi jarruttamaan jo ennen maalia kun joku ajatuskatko iski, "eihän nyt tuonne ihmisten joukkoon voi laukalla mennä kun voi johonkin vielä sattua!"... Onneksi muistin tosi nopeasti että ajanotto taitaa pysähtyä vasta siihen, kun ihminen ylittää maalilinjan. Loppupeleissä huonoa aikaa lukuunottamatta kokonaisuus oli oikein hyvän fiiliksen tuova. Toki ihan mahdottomasti parannettavaa mutta näin ensimmäiseksi kärrykisaksi jäi positiiviset ajatukset, aina voi oppia lisää ja kehittyä. Riitteen suoritus lämmitti erityisesti mieltä, sehän oli ensimmäistä kertaa kisajohtajana ja voi jukra kuinka hienosti se teki työnsä! Railo ja Mönni työskentelivät tapansa mukaisesti varmalla otteella ja hyvin.
Johto Hallametsän Railo & Hallametsän Riite
Pyörä Sainen Xcalibur & Taiga Quest Bear
Kisan jälkeen lainasin ystäväni Satun kickaria, sydän pamppaillen koska tuo verme on pelottava. Ärräsiskokset olivat ehtineet palautua erinomaisesti kisaurakastaan, joten ne lähtivät hurjaa vauhtia menemään. Eihän mulla pää kestänyt sitä vauhtia pehmeähköllä pohjalla ja noin kilsan jälkeen pysäytin koirat ja käännyimme takaisin. Ylämäkeen meno tuntui paljon turvallisemmalta ja pääsin harjoittelemaan myös potkuttelua. Mikähän lienee kauhuntasapaino on hakusessa tuolla vempeleellä, jostain syystä toivoisin lottovoittoa että vois hommata moisen itselleen kaikilla valjakkourheilun herkuilla :P Mut sitten toisaalta pelkään tuolla menemistä.
Raskaan työn raatajien posetuskuvat kisapaikalta ja yksi paikalta bongattu varikkoruusu, joka kaunistuu aina vaan... Kasvatistamme Sacrasta on tosi mielenkiintoista nähdä, mitä siitä tulee valjaissa. Toivottavasti jotain oikein passelia omistajalleen :)
Tätä ja paljon muuta tapahtui Jämillä. Parin viikon päästä olisi seuraava mahdollisuus päästä kisailemaan epävirallisesti, saapa nähdä josko olisi mahdollista osallistua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti