tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ämmät tulivat vuotiaiksi 13.4.

Nuorimmaiset kasvattimme, Hallametsän M-pentue, täytti eilen kokonaisen vuoden. Kotiin jääneet Manala, Moria, Melkor ja Minerva ovat kuluneen talven aikana ehtineet harjoittelemaan valjakkoilua. Harmittavan pitkät jäätikkökaudet vaikuttivat siten, ettemme päässeet ajamaan ihan niin paljoa kuin oli toiveissa. Nyt keväällä harjoitukset kuitenkin jatkuvat mönkkäröinnin myötä. Kesän ajan saavat mutustella kokemuksiaan ja ensi syksynä jatkamme harjoituksia. Mielenkiintoista on nähdä sitten, miltä tasolta lähdetään jatkamaan ja kuinka kypsiä ovat mukelot. Meillähän ei nuorison kanssa kiirehditä vaan harjoitusten suhteen edetään yksilöllisesti, tarvittaessa kypsymisaikaa annetaan.

Kuvaushetkellä taivaalta satoi vuorotellen vettä ja räntää, koiratkin olivat turkeistaan ihan märkiä. Kamerasta puhumattakaan! Järkkäri olikin vietävä kiireellä kuivumaan, kun jonkinlaiset räpsyt oli saanut aikaiseksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti