maanantai 20. heinäkuuta 2015

Ylivieska KV 19.7.

Näytelmäpäivitykset jatkuvat... Ensimmäisenä on pakko kertoa että vastoin hyviä aikomuksia lähteä liikenteeseen kun kello näyttää sitä ja tätä... no ei sitten ehditty! Tuli ihan mielettömän kiire, myöhässä oltiin ja pahasti. Lennossa näyttelypaikalle, mukaan eka erä tavaroita, lainateltta pystyyn, kieli vyön alla säntäämistä sinne ja tänne... Eihän siinä jäänyt kovin aikaa hihnassa koiria pitää ja ohtaluuta pakotti :D On se kiire ja myöhässä oleminen vaan yksi ärsyttävimpiä juttuja. Muutenkin oli nyt niin erilainen tilanne kun oli useampia koiria käsissä, ehtinyt jo tottua siihen että on vaan Katti mukana kuvioissa. Kummastihan tuo kolmekin koiraa siirtyi rivakasti paikasta A paikkaan B, vaikka ehdin ennakkoon epäröidä että mitenhän pian olen turvallani ;)

Tässä näytelmässä tuomari oli ihan uusi tuttavuus, Nina Janger arvosteli ensimmäistä kertaa kehässä siperianhuskyt. Alun perin ilmoitinkin näyttelyyn Kattin ja Mallan, jotta saisi haisua siitä mitä kyseinen tuomari siperialaiselta hakee. Ihan viime tipassa päädyin ilmoittamaan kehään myös Ruskan, koska se esiintyi niin hienosti naapuripitäjän mätsärissä. Olipahan siinä kunnon hajonta: rakenteellisesti jämerämpi ja turkistoltaan pentukarvoineen hyvin muhkea Katti, täydellisen karvattomassa kunnossa oleva sirpakka Malla ja siltä väliltä oleva Ruska. Kuulin ennakkoon tuomarin arvostavan hyvää liikettä, joten omat toiveet kohdistuivat eniten Ruskaan. Kattille ajattelin tulevan eniten kokemusta, kuten näin kävikin ;) Tuomari oli erittäin tarkka, mittaroi esim. pään ja etuosan mittasuhteita. Hän myös juoksutti koirat kunnolla ja todella positiivinen yksityiskohta tästä näyttelystä: kehän koko oli mahtava! Tuomari myös käsitteli koirat hyvin asiallisesti, hyvä fiilis jäi kokonaisuudessaan hänestä tämän näyttelyn perusteella.

Jos aloitetaan siitä parhaiten menestyneestä. Ruska-plikka se räjäytti potin kahden vuoden näyttelytauon jälkeen, esiintyi kerrassaan upealla ravilla ja vaikka meinasikin istumista tarjota seisomisvaiheessa niin sekin sujui loppupeleissä varsin mallikkaasti. Kerrankin Ruskalla jopa oli turkkiakin päällä näyttelyn aikaan, eikä niin että ihan kesäbikineissä olisi ollut. Silloin kun tämä siperialainen turkkinsa tiputtaa niin se tekee sen täysin!

Hallametsän Ruska KÄY ERI1 SA PN1 ROP SERT CACIB




Vaikka ennakkoon kaavailimme että minä esittäisin Mallan, päädyimme kuitenkin loppupeleissä siihen että Mika ottaa ohjat käsiin koska pääsee juoksemaan kovempaa. Itse keikuin hihnan päässä siinä vaiheessa kun Ruska ja Malla olivat molemmat samaan aikaan kehässä. Tämä olikin oikea ratkaisu ja Malla juoksi enimmäkseen oikein hienosti vaikka välillä meinasi se ilkikurinenkin puoli nousta pintaan. Täydellinen karvattomuus ei sinällään haitannut vaikka arvostelulappuun tulikin maininta kesäkarvasta.

Coastrunner´s Mac Mic Mac KÄY-EH2


Katti olisi tarvinnut eniten hihnattelua ennen kehää, energiaa oli vaikka muille jakaa... Kovasti meinasi laukka maittaa siinä vaiheessa, kun kaikki junnunartut olivat kehässä. Yksilöarvostelussa meni paremmin mutta ehkä vähän hölmöyttäni himmailin omaa vauhtiani. Tästä johtuen Katti ei mielestäni juossut ehkä ihan niin reippaalla tahdilla, kuin mitä olisin voinut siltä "vaatia". Seisominen sujui puolestaan erinomaisesti. Arvostelusta tuli selvästi ilmi ettei tämän tyyppinen siperialainen ole sitä, mitä tämä tuomari hakee rodulta.

Nordysak Show Cats Dont Dance JUN-H


Pitkä päivähän siitä sitten tuli, onneksi kotimatka ei ollut mittava. Kiva oli taas tavata tuttuja ja nähdä monenlaisia koiria.

2 kommenttia:

  1. Hyvä reissu kaikinpuolin, potti kotiin ja selvyys että millasista huskeista Janger oikeen tykkää. Venus ois varmaan menny kesäkarvoineen sille ihan kybällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voispa vallan hyvin tykätä! Ei muutako Kajaaniin, vielä ehtii ilmoittautua :)

      Poista