tiistai 19. toukokuuta 2015

Kevättä Hallametsässä

Viime viikkoina ei bloggaaminen ole ollut ihan päällimmäisenä mielessä eikä sopivaa luppoaikaa ajatusten naputteluun ole oikein ollut. Eipä tässä arjessa sinällään mitään sen erikoisempaa ole tapahtunutkaan. Töiden jälkeen aika kuluu pääosin nelijalkaisten ystävien parissa tai ainakin niihin liittyvissä jutuissa. Tänä kesänä on tarkoitus pistää koirien tarhoja uusiksi eli korvata vanhat ja osin kuluneetkin tarhat uusilla elementtiversioilla. Rautatavaraa ja verkkoa on jo hankittukin, puutavarat pitäisi vielä käydä noutamassa. Tämä on vaan siirtynyt kun päivästä toiseen tulee vettä taivaalta kuin sanonko mistä... Lopultakin olisi tarkoitus aidata myös tuo piha ja tehdä siihen portti, josta pääsee moottoriajoneuvoilla kulkemaan. Pihan aitaaminen tuntuu olevan ikuisuusprojekti kesästä toiseen, onhan sitä tietty kätevä aina vaan siirtää kun ei ole sinällään mitään Pakkohomma... Aina niitä kiireisempiä juttuja on tullut eteen ja tämä projekti on jäänyt. Saapa nähdä, kuinka käy tänä kesänä ;)


Koirien kanssa on tullut käytyä parissa näytelmässä. Viime kuun 18. päivä piipahdimme Kihniön ryhmänäyttelyssä, jossa tuomaroi Juha Putkonen. Koirista mukana oli Katti, Moria ja Minerva, jotka kaikki olivat ensimmäisessä näyttelyssään. Ehkäpä tämän takia etenkin plikat jännittivät kehässä, eikä asiaa ainakaan edesauttanut voimakas tuuli, joka rämisytti voimakkaasti tuomaritelttaa ja kehän rajoiksi laitettuja muovinauhoja, jotka välillä irtoilivat painona olleiden tiiliskivien alta. Eikä tuo tuomarikaan oikein tuntunut välittävän koiristamme: Morian häntä olisi pitänyt olla liikkeessä korkeammalla ja korvia olisi pitänyt käyttää paremmin, lisäksi se oli hoikka ja ilmava. Minervat korvat olivat epävarmat ja se oli kevytluustoinen. Kattilla oli sentään hyvät korvat ja lupaava narttumainen pää. Vielä kun löytäisin arvostelut sieltä paikasta jemma, niin saisin kirjoitettua arvostelut kokonaisuudessaan koneelle. Sen verran muistan ulkoa, että Katti sai parhaan oloisen arvostelun ja oli tästä kolmikostamme ehkä parhaiten tuomarin makuun. Vähän jäi semmoinen plääh-fiilis tästä näytelmäkerrasta, ei niinkään arvostelujen takia (makuasiat on aina makuasioita!) vaan siitä ettei koirat oikein jaksaneet keskittyä ja olivat tosiaan niin jännittyneitä. Toki olisi huonomminkin voinut mennä, ehdottomasti paljon paljon huonomminkin ;)


Nordysak Show Cats Dont Dance PEK2

 

Hallametsän Minerva JUN H


 Hallametsän Moria JUN H

Kuten kuvista näkyy, etenkin Minerva räjäytti turkkinsa bikinimalliin ennen näytelmää. Pesu viimeisteli hyvin pitkälti karvattoman vaikutelman ;) Tällä reissulla pääsin muuten pitkästä aikaa hevosen selkään, oli aivan ihanaa! Ratsuna upea suomenhevostamma, joka nipisti itselleen palasen sydämestäni... En voi olla laittamatta hieman kuvasaastetta.







Näytelmäkäynti numero kaksi olikin viime viikon lauantaina Ruovedellä, tällä kertaa tuomarina oli meille uusi tuttavuus Esa Ruotsalainen. Odotuksia ei sinällään ollut, toiveikkaana olin sen puolesta että jos saisimme ensimmäistä kertaa elämässämme kokoon myös kasvattajakehän. Omista koiristamme näyttelyyn osallistuivat Katti, Moria, Minerva ja Malla. Lisäksi näyttelyyn osallistuivat Ämmäpentueesta Mellon ("Vaara") ja Mordor ("Morris"). Päätin etukäteen esittää Kattin lisäksi myös Minervan, sillä halusin kokeilla toimiiko se minulle paremmin kuin edellisessä näyttelyssä Mikalle. Molemmat likat esiintyivät mielettömän hienosti, olin niiiin iloinen ettei sitä voi uskoa kukaan! Moria meinasi vähän innoitella Mikan käsissä ja Malla suorastaan vähän sikaili ;) Tuloksellisesti tämä näyttely sujui suorastaan erinomaisesti, eniten mieltäni kuitenkin ehdottomasti lämmitti koirien rentous ja iloisuus! Toki sitä hiottavaa ja harjoiteltavaa on vielä ja paljon, siitä viis. Nyt oli hyvä fiilis ja omistakin kintuista löytyi sen verran vauhtia että ihan hiuksetkin nousivat pystyyn päivän edetessä ;)


Nordysak Show Cats Dont Dance PEK2


Hallametsän Moria JUN ERI1 SA PU3


Hallametsän Minerva JUN ERI1 SA PN3


Coastrunner´s Mac Mic Mac KÄY ERI3


Hallametsän Mordor JUN EH3

Hallametsän Mellon JUN ERI2

Hallametsän KASV2 KP

"Tyypiltään yhtenäinen luokka, erinomaiset mittasuhteet, oikeat vahvuudet ja korvat, osa koirista koon ylärajalla, nuorilla koirilla etuosat vielä kesken, erinomaista työtä."

  "Virallisen" osuuden jälkeen otettiin myös tällaiset sisaruskuvat:



Kotiin palattua tuli otettua myös Kattista joitakin keväisiä kuvia. Vauhtia ja iloa, sitä tästä pikku karvakerästä löytyy vaikka muille jaettavaksi asti! Edelleen on korvat erinomaisesti päässä tällä pennulla, eikä ole ollut pienintäkään ongelmaa Kattin irtipitämisessä -vai pitäisikö sanoa että kiinnisaamisessa. Siinä se liki kulkee, kääntyy välittömästi kutsusta luokse ja tulee tarhalle irrallaan. Näiden myötä iloista jatkoa tähän viikkoon!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti