perjantai 5. marraskuuta 2010

Koiramaisia turinoita

Syyskuun puolelta mieleen kenties parhaimpana jäänyt tapahtuma oli siperianhuskyjen erikoisnäyttely, joka tänä vuonna pidettiin Kausalassa. Koiria oli paikalla ennätysmäärä, joten paljon oli nähtävää ja tarvikevälitystä hoitaessa jäi paljon myös näkemättä. Laumastamme Riite ja Routa osallistuivat narttujen 5-7 kk pentuluokkaan, karvojensa räjäytyksen H-hetkeen ajoittanut Viiru urosten avoimeen luokkaan ja täysin nakuturkkinen Veeti urosten käyttöluokkaan. Parhaan tuloksen koiristamme sai Riite, joka sijoittui luokassaan kolmanneksi ja toi samalla Hallametsän kasvattien ensimmäisen ruusukkeen. Roudalla oli kehässä lainaesittäjä ja mokoma siperialainen pistikin täydeksi ranttaliksi juuri silloin kun olisi pitänyt esiintyä mahdollisimman fiinisti :) Routa ei luonnollisesti sijoittunut mutta saipahan kuitenkin kokemusta näyttelytilanteesta. Viirulle tulokseksi tuli EH ja se esiintyi kasvattajansa Anna-Marin kanssa oikein mallikkaasti. Veetin kohdalla kävi hieman hassusti; se oli myöhästyä koko kehästä kun olimme Mikan kanssa niin intensiivisesti keskittyneet palvelemaan tarvikevälityksen asiakkaita ettemme lainkaan huomanneet käyttöluokan urosten kokoontumista kehään. Viime hetkellä nappasimme koiran autosta ulos, heitimme sille näyttelypannan kaulaan ja juoksulla kehään. Veeti olikin todella energinen levättyään autossa ja pisti koko esiintymisen pelleilyksi. Jälleen kerran sai todeta että huumorintajua tältä urokselta löytyy, vaikka muille jaettavaksi...
Hallametsän Riite

 Hallametsän Routa

SM-REK-AVO-09 Sainen Xcalibur

Sainen Q-tio

Syksy on kulunut säännöllisten treenien merkeissä. R-kakarat ovat saaneet kokeilla tulevaa valjakkouraansa ja niistä jokainen on iloksemme vaikuttanut oikein lupaavalta. Toki vasta tulevaisuus näyttää mitä niistä on lopullisesti tullakseen, hyvin vaivattomasti on niista jokainen lähtenyt toimimaan ja tästä on hyvä jatkaa. Ärrät ovat valjaissa (kuten muutenkin) erittäin innokkaita ja vaikuttavat ottavan vetohommat vakavalla asenteella.

 Johto Sainen Q-tio & Sainen Mutola - Sainen Jolanda & Hallametsän Ruska - Sainen Xcalibur & Hallametsän Railo - Hallametsän Routa & Hallametsän Riite - Hallametsän Rakka & Ajatar Leevi

K-pentue on kehittynyt viime viikkoina aivan valtavasti ja ne ovat innokkaasti touhottamassa joka paikassa. Luonteeltaan pennut muistuttavat huomattavasti vanhempiaan Jolandaa ja Veetiä, ollen hyvin sosiaalisia ja rohkeita hännänheiluttelijoita. Kooltaan pentue on ainakin tässä vaiheessa hyvin tasainen, vaikkakin erityisesti Korpi on huolehtinut että on ollut ruoka-aikaan kotosalla ja tästä todisteena muita hieman pyöreämpi vatsakumpare…
 Hallametsän Korpi

Hallametsän Keiju

 Hallametsän Kaamos

Hallametsän Kuura

Lokakuussa koiramaisista tapahtumista osallistuimme Larekin syystreeneihin, jotka järjestettiin sulanmaankisojen asemesta. Vaikka valjakkokisat jouduttiin perumaan osanottajien vähyyden takia, tuli paikalle ihan mukava määrä jäseniä ajamaan koirillaan ja viettämään aikaa muutoin huskymaisessa seurassa. Meillä kokeiltiin valjakossa lainakoira Haidaa keulassa Veetin parina ja takana juoksi Viiru ja paikan päältä lainaan saatu Veli. Lyhyemmän lenkin Mika ajoi samalla keulalla ja takana harjoittelivat Ruska ja Routa. Treeneissä tunnusteltiin hieman keulan toimivuutta, mielessä Jämillä järkätyt SM-kärrykisat, joihin vielä epäröimme osallistumista. Saamamme kannustuksen innoittamina ilmoittautuminen pistettiin menemään ja Mikalle hommattiin lisenssi.
 Johto Sainen Q-tio & Rekimiinan Haida  - Veli & Sainen Xcalibur

Jämin kisoihin osallistuimme ajatuksella että haetaampa kokemusta ja tavoite oli niinkin huikea että kunhan maaliin pääsee molempia päivinä... Valjakossamme juoksivat johdossa Rekimiinan Haida (om. Merja Säynäjäaho) ja Sainen Q-tio sekä pyöräkoirina Sainen Xcalibur ja Rekimiinan Pyry (om. Riku Setälä). Haida juoksi porukassamme muutaman kerran ennen kisoja, mutta Roi saatiin lainaan vasta kilpailupaikalla ja se menikin valjakossamme ainoastaan kisojen verran. Koska valjakkokokoonpanomme oli tosiaan kolmen eri omistajien koirista, kisat urakoitiin lainakärryllä, Veeti oli kisajohtajana ensikertalainen ja meille nämä oli ekat kärrykisat (& toiset viralliset kisat) niin ei turhaan haluttu stressata tulostavoitteista ;) Tuntui erityisen mukavalta kun valjakko toimi kokonaisuutena hyvin ja toisena päivänä kierrosaika parani kokonaiset 20 sekuntia. Molempina päivinä tsemppi koirilla oli todella hyvällä tasolla, joten saimme olla kaikin puolin tyytyväisiä niiden suoritukseen ja luonnollisesti kisainnostuksemme sai entistä enemmän potkua ;) Kilpailukokeesta REK2-tuloksen saivat Viiru, Veeti ja Haida, Roita ei kilpailukokeeseen oltu ilmoitettu. Mukana kisapaikalla olivat myös Ärrät, joille teki hyvää möllistellä ison maailman tapahtumia rauhaisan kotielon vastapainona. Kakarat olisivat olleet intopinkeänä osallistumassa vetohommiin, silmät tapillaan ne katselivat lähteviä ja maaliin saapuvia valjakoita ja olisivat niin innoissaan olleet lähdössä mukaan :) Hienosti koko pesue käyttäytyi matkaketjuissa, vaikka harjoitukset etukäteen jäivät osalla tekemättä. Kisojen loppuhuipennuksena ja varsinaisena jymy-yllätyksenä Mikaa suosi arpaonni oikein kunnolla: hän voitti Danler-Powerline Cupin palkinnon, kilpareki Danler Hornetin.

 Johto Sainen Q-tio & Rekimiinan Haida - Rekimiinan Pyry & Sainen Xcalibur

Varikkoelämää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti