sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Syksyn viettoa

Ruska on saapunut kaunistamaan syksyn sateisia kelejä ja samanaikaisesti ovat ilmat viilenneet. Ajokausi aloitettiin eilen, kun lopultakin saimme hankittua aikuisille sopivat valjaat. Juoksemaan otettiin keulaan Viiru ja Veeti sekä taakse Leevi ja Routa. Kyseessä oli Roudalle elämänsä ensimmäinen harjoittelukerta ja myös Viiru juoksi ekaa kertaa valjakossamme. Kovasti oli mukana jännitystä siitä, kuinka Routa lähtee menemään ja toisaalta Viirun osalta että onko keula sille liian vaativa juostavaksi vielä tässä vaiheessa uudessa porukassa. Eipä olisi tarvinnut jännittää, hienosti meni! Viiru pisteli alusta lähtien Veetin kanssa keulaa niinkuin olisi siinä aina ollut ja onhan se kasvattajallaan keulassakin mennyt. Ensimmäisten kymmenien metrien kummastelujen jälkeen Routa veti korvat päätämyöten, eikä enää vilkaissutkaan taaksensa tästä eteenpäin vaan pisteli tosissaan laukalla koko matkan. Myös välillä otettu pysähdys sujui hienosti ja Routakin reagoi lähtötilanteessa salamannopeasti lähtökäskyyn. Kaikkein tärkeintä oli saada Roudalle positiivinen kokemus valjakkohommista ja tavoite täyttyi kaikin puolin. Parin kilsan juoksemisen jälkeen olisi valjakko ollut vielä valmis jatkamaan innokkaana matkaa.

Johdossa Viiru-Veeti, takana Leevi-Routa

Ajon jälkeen harjoiteltiin paikallaanoloa

 Hymynaamat Veeti ja Viiru

Routa tuijottaa tiiviisti valmiina jatkamaan matkaa, Leevi posettaa

R-pentue saavutti alkuviikosta puolen vuoden iän ja K-pentueen kasvatit tulivat tänään kolmeviikkoisiksi. Koot ovat kasvaneet ja kehittyneet hurjasti, tässä välillä ehtikin sujuvasti jo unohtaa kuinka nopeasti pikkupentuaika etenee... Kaikki tärkeimmät ovat löytyneet: silmät joilla näkee ympäristöön, suu jolla möykätä, hampaat joilla purra ja jalat joilla kipittää joka suuntaan niin lujaa kuin mahdollista. Pennut ovat alkaneet leikkimään ja painimaan keskenään, nopeasti myös varpaasta puraisevat jos vain mahdollista :) Alla olevissa kuvissa pennut kolmeviikkoisia.

Korpi

Keiju
 Kaamos
 Kuura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti