perjantai 21. tammikuuta 2011

Inkkari

Laumaamme saapui tällä viikolla lainaan siperianhuskynarttu Silent Creek Intiana eli Inkkari (Polar Speed Liitulaku x Sumu Usvan Seida). Inkkaria olemme ajatelleet vahvistukseksi joko vauhtipariin tai pyöräkoiraksi ja näyttääkin siltä että mahdollinen kutosen kisastartti on yhtä askelta lähempänä toteutumistaan ;) Vaikkei Inkkari omistajansa mukaan ole kenties se nopein koira, niin työmotivaatiota siltä on vaikuttanut löytyvän hyvin! Työnteko on maistunut siinä missä muillakin ja toiveissamme jatko etenee vähintäänkin yhtä hyvin kun Inkkari alkaa istumaan uuteen porukkaan ja tottuu myös siihen että jalaksilla napottaa joku muu kuin oma emäntä ;) Elisalle lämpimät kiitokset luottamuksesta ja Inkkarin lainasta!
Sainen Q-tio & Silent Creek Intiana

Viikolla käytimme muutamaa koiraa rokotuksella ja samalla pyysimme eläinlääkäriltä kliinistä polvitutkimusta Julille. Tyytyväisin mielin saimme lähteä eläinlääkäriltä tämänkin asian suhteen. Eihän Juli mitenkään ole oireillut, tutkimuksen halusimme vapaaehtoisesti teettää koska ko pentueessa yhdellä oli patellaluksaatio ja kasvattajakin esitti toiveen tutkimuksen suorittamisesta. Ompahan nyt eläinlääkärinkin näkemys Julin terveydestä tarkemman syynin jälkeen, sinnikäs pieni vetoeläin on laumansa löytänyt ja tämä tutkimus oli viimeisenä sinettinä työuralle Hallametsässä ;)

Roburin jälkeen olemme alkaneet tietoisesti pidentämään matkoja verrattuna siihen mitä olemme aikaisemmin ajaneet. Ei mitään radikaaleja muutoksia tietenkään kerralla mutta vähitellen haluamme opetella näkemään koiristamme sitäkin puolta miten ne toimivat pidemmillä matkoilla eikä vain sprinttipyrähdyksillä.
 Johto Sainen Q-tio & Sainen Mutola - Tinttamarin Juliska & Sainen Jolanda - Sainen Xcalibur & Silent Creek Intiana

Lopuksi terveisiä Railon ja Rakan kuvan kautta 11 kuukauden ikää lähestyviltä Ärriltä. Sisko ja veli ovat kuin kaksi marjaa eikä sukunäöstä voi erehtyä ;)
 Hallametsän Railo & Hallametsän Rakka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti