sunnuntai 23. syyskuuta 2012

SHS erkkari 2012 ja valjakkoilua

Niin se on erkkari tältäkin vuodelta koettu ja kaikin puolin mukava reissu jälleen kerran takana. Laumastamme ilmoitin omista kasvateista Rakan, Roudan ja Railon ja junnuilemaan lähti Malla hakemaan kokemusta. Mitään muita tuloksellisia tavoitteita ei ollut kuin että Railon H:n saisi kirkastettua EH:ksi, tämä tavoite täyttyikin :) Veeti lähti myös reissuun mukaan mutta sitä en ilmoittanut kehään. Sanalliset arvostelut koirista löytyvät kotisivuilta, joten en laita niitä enää tänne.

Majailimme viikonlopun ystäväpariskunnan kanssa pienessä mökissä keskellä luontoa. Paikassa sai koirat näppärästi ketjutettua, eikä niiden ajoittainen pieni protestointi varmastikaan haitannut ympäristöä koska jonkin metsästyskoiran haukunrouskutusta kuului käytännössä yötäpäivää. Matkaketjussa oleilu oli Mallalle ihan täysin uusi juttu ja muutkin ovat siinä vielä varsin kokemattomia. Ainoastaan Veetistä huomasi että on jo vanha konkari tässä touhussa, se veti kiepille lepäilemään eikä paljoa hössöttänyt. Tokihan urosten kiinnostusta herätti kun pari narttua juoksuili, toinen aloitti lähtöpäivänä kotona ja toinen alkoi herkullisesti tuoksahtelemaan reissussa. Noh oppia ikä kaikki ja kun tulee useampia harjoituskertoja alle niin eiköhän tästä ketjutuksestakin tule arkipäiväisempää. Mielestäni kokonaisuudessaan ketjutukset sujuivat hienosti, ottaen huomioon koirien kokemattomuuden :)

Itse mökki oli mielestäni nätti, toimiva ja neljälle juuri riittävästi tilaa. Ainoastaan jääkaappi tuntui hieman pieneltä kun oli useamman ihmisen viikonlopun eväät (+koirien lihat) sinne tungettuna, Tuijalla ja Villellä oli kuitenkin semmoinen sähköllä toimiva "kylmälaatikko" mukana että saivat säilyttää siellä osaa tavaroista. Onneksi tuli otettua juomavedet kotoa mukaan sekä itelle että koirille, niin rautapitoista oli kaivovesi että pelkkä nuuskaisu riitti toteamaan että hyi ällötys. Sinällään muilta osin voip olla oikein tyytyväinen, mökki oli mielestäni hinta-laatu -suhteeltaan hyvä ja ympäristö mainio :)
Kuva Tuija L.





Näyttelypaikka Saukonvaaran matkailukeskuksessa oli huikean kauniilla paikalla ja tilaa oli erinomaisesti: kehät olivat tilavat, myyntikojuja useampia ja lääniä koirien kanssa kuljeskeluun riitti. Uusi tuttavuus kehäpohjana oli puru, joka oli siinä mielessä hyvin kätevä ettei ollut kuraa eikä lauantaisten sateiden aikana kenttä ollut liukas (kuten ruohopohja olisi ollut). Jos jotain miinusta haluaa ajatella niin kastuttuaan oli kuulemma raskas juosta ja epätasaisuuden takia tuli vähän "mielenkiintoisia" mittaustuloksia koirien säkäkorkeuksissa. Mutta sehän pitää muistaa ettei mikään voi olla täydellistä ja tämä erkkaripaikka oli ehdottomasti yksi parhaista missä olen itse ollut. Totuttuun tapaan paikalle oli ilmoitettu runsain mitoin koiria, mukava niitä oli ihastella ja rupatella omistajiensa kanssa. Näyttelyn oltua jo ohi, tuli huomattua että aikomuksista huolimatta jäi jututtamatta monta ihmistä, joiden koiria olisi halunnut käydä rapsuttelemassa. Niin se aika vaan nopeasti kuluu vaikka voisi kuvitella että viikonlopun kuluessa on aikaa vaikka kuinka ruhtinaallisesti!

Lauantaina Rakka oli ainoa koiristamme, joka pyörähti kehässä. Se esiintyi todella edukseen, en ole ikinä Rakkaa nähnyt noin rentona kehässä! Paikallaan seisomisessa sen silmät alkoivat luppasta ja näytti että koko koira nukahtaa niille sijoilleen ;) Jonkinlainen unisuus taisi olla myös juostessa, ravi olisi voinut olla reippaampaa ja tästä tuli mainintaa myös arvostelulapussa. Turkin suhteen näyttelyajankohta ei ollut paras mahdollinen, juuri ennen näyttelyä tipahti karvastot ihan täysin ja aikasta nakuna piti koira esittää. 
Hallametsän Rakka KÄY EH
tuom. Sonny Ström, Ruotsi



Sunnuntaina olikin vuorossa esitettävien koirien sumplimista, koska Railon ja Mallan kehät menivät päällekkäin. Onneksi koirien esittämisvuoroissa oli joustoa ja sovimme kehäsihteerin kanssa että Railo menee vähän myöhemmin kehään. Siispä ensin oli Mallan vuoro tutustua näyttelymaailmaan! Hihnaharjoitukset kotona olivat sujuneet aikasta mainiosti mutta mätsärissä käynti oli puolestaan melkeimpä fiasko, niin paljon oli tuoksuja ja nähtävää... Siispä ei osannut oikein odottaa mitään, toivoa parasta ja pelätä pahinta ;) Malla oli Rakan tavoin ihan karvaton ja vieläpä varsinaisessa kuikelovaiheessa, mikään ei tunnu tässä vaiheessa tarttuvan tämän energisen tyttelin kylkiin. Kehässä Malla yllätti todella hienosti, se esiintyi suorastaan omituisen rauhallisesti ja vaikutti hyvin järkevältä junnulta! Kuono vieraili hyvin paljon maassa ravin aikana mutta myös kaunista liikettä tuli tuomarin katsottavaksi. Seisomisessa se asettui tosi hyvään asentoon ja jäi tuijottamaan tuomaria :D Varsinainen pikku esiintyjä siis! Malla pääsikin kilvoittelemaan ihan sijoituksista asti ja tuli lopulta kolmanneksi. Hieno pikkulikka!

Coastrunner´s Mac Mic Mac JUN ERI3
tuom. Annica Uppström, Ruotsi



Seuraavaksi suunnattiin viereiseen kehään, jossa avointen luokan nartut parhaillaan kehää kiersivät. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä ollut hyvä vielä tässä vaiheessa kokeilla Railon kanssa hihnassa juoksemista ennen kehään menoa mutta niin tyrmistyneitä oltiin Mallan hienosta suorituksesta ettei harjoittelu tullut edes mieleen. Tuomari oli tooodella tarkka koirien hampaista, Railon kohdalla ikeniä nosteltiin ja venyteltiin. Samalla tuomari näytti sormilla käyvän hampaita läpi, laskikohan että montako niitä on kaikkinensa suussa? Railon ilme oli aikamoinen, eihän se moiseen tutkimiseen ole tottunut ;) Sitten löytyikin THE KUMMITUS! Ja kehän laidalta huomasin että hupsis, ompa unohtunut ihan täysin opettaa koiria mittatikkuun! Ilmeisesti Railo ei havainnut mittaa ennenkuin se oli jo selän päällä ja koira pomppasi alta pois kuin rasvattu salama (arvosteluun tulikin merkintä "väistää"). Verrattuna Railon ensimmäiseen näyttelyyn Rovaniemellä, se tällä kertaa ei esiintynyt läheskään yhtä hyvin: liikkeet jäivät juostessa hyvin vaatimattomiksi koska kuono oli koko ajan maassa tai sitten Railo tarjosi koko ajan laukkakirmailua. Vauhti olikin pakko ottaa siltä kokonaan pois ja ihan töpöttelyksihän se meni ;) Seisomisessa tulikin puolestaan tyypillinen "A -asento" (kts. ylläoleva kuva Mallasta, jossa se on ruusukkeen kanssa), joka saa koiran näyttämään rakenteellisesti hassulta. Kaikesta tästä huolimatta tuomari löysi mielestäni arvosteluunsa juuri ne asiat mitkä voisi olla paremmin. Toivottavasti jatkossa saisi tuon esiintymisen kohdilleen ja sen positiivisuuden mikä Railolla oli ekassa näyttelyssään!
Hallametsän Railo AVO EH
tuom. Sonny Ström, Ruotsi



Ennen Roudan kehään menoa oli kehissä tauot. Ehdinkin kuljeskelemaan Roudan kanssa näyttely-ympäristössä mukavasti ja Mika kokeili sitä myös kehässä. Eihän se täydellisesti sujunut mutta meni miten meni, eihän sitä enää tuossa vaiheessa ihmeitä ehdi tekemään ;) Tapansa mukaisesti Routa otti lunkisti kehässä, hyvä etteivät korvat poskilla roikkuneet. Ravaaminen onnistui oikein hienosti mutta seisomisessa olisi saaneet jalat olla paremmin. Kun mittauksen aika tuli, odotin että saako tuomari mitattua hylkäykseen johtavat lukemat, sen verran huikeita korkeuksia kun oli mittaroinut useammalle. Onhan Routa raajakas ja isokokoinen narttu... Arvostelulappuun tulivat lukemat aivan koon ylärajalta, 56 cm, ja nauhanväriksi erinomaisen punainen. Siispä kilpailuluokkaan oli mentävä vielä sen jälkeen kun kaikki koirat saivat yksilöarvostelun. Kilpailuluokassa Routaa ei enää kiinnostanut pätkääkään, tässä vaiheessa ravailun sijasta menikin enemmän laukkailuksi ja tuomari kätteli kehästä. Mutta empä ole ollenkaan tyytymätön tähän tulokseen ;)
Hallametsän Routa KÄY ERI
tuom. Sonny Ström, Ruotsi



Muitten koirien tuloksista mainittakoon että Veetin tytär Nata sai avoimesta luokasta erinomaisen.
Sainen Ella AVO ERI
tuom. Sonny Ström, Ruotsi

Edellisestä bloggauksesta onkin kulunut sen verran aikaa että pari koiraa on tässä välillä ehtinyt täyttää vuosia. Kasvattimme Keiju täytti kaksi vuotta ja Ärrien emä Mutola yhdeksän vuotta.
"Vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään" tuumaa Sainen Mutola
9 vuotta 17.9.2012

Johtajaoppilaana Hallametsän Keiju, vierellä emänsä FI KVA Sainen Jolanda
2 vuotta 22.8.2012

Näytelmäkehät lienee nyt tältä vuodelta tässä ja back to business! Nyt keskitytään koirien käyttöpuoleen ja tulevan talven valjakkotyöhön. Ajatuksena on koota Mikalle valjakko, jolla pääsee myös kisaurilla pyörähtämään. Itse puolestaan ajan kypsempään ikään ehtineet konkarit, valjakossa juoksemisen saloihin harjoittelevan Mallan ja nuorisosta pääsee lisäksi joku tiimiini. Mitään radikaalia rajausta ei kuitenkaan meinata tehdä, tarkoituksena on välillä laittaa kaikki samaan valjakkoon ja muutenkin sekoitella porukoita. Katsellaan sitten tässä ajan kanssa... Koirat on aina intopinkeänä kun liinoihin pääsevät, edelleen syksy on ollut turhan lämmin eikä säännöllisesti ole päästy ajamaan. Joskus se on vähän hulabaloota kun valjakko ei malttaisi odottaa lähtökäskyä ;) Aina pitää kuitenkin malttaa hetki rauhoittua ennenkuin lähtölupa tulee. Ja osaavat ne ihan lunkistikin ottaa kun niin edellytetään.




Lopuksi vielä muutamia posetuskuvia reenien yhteydestä, ehkä vähän kuraisia naamoja mutta who cares ;)
Tinttamarin Juliska

Hallametsän Routa

Hallametsän Riite

Hallametsän Railo

Hallametsän Keiju & FI KVA Sainen Jolanda

2 kommenttia:

  1. Roudan ja Keijun päät & ilmeet ♥ Voi rakkaus! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin Roudasta sai ikuistettua positiivisen eikä kiukkuisen kärttyämmän ilmeen ;)
      Keiju puolestaan on semmoinen aurinko että loistaa päivästä toiseen <3

      Poista