maanantai 2. joulukuuta 2013

Ässien lumi-iloittelua

Edellisessä päivityksessä sain narista jäätikkökeleistä mutta nopsasti muuttui tilanne. Lunta tulla tupsahti viikonlopun aikana ihan reippaasti. Epäilemättä tilanne voi ottaa takapakkia vähintään yhtä nopsasti, joten nautitaan nyt kun pystytään. Siinä missä aikuiset koirat ovat päässeet juoksemaan umpisen treeniä reen edessä, on pentujen kanssa tarvottu lumisissa maisemissa. Hauskaa tuntuu olevan ihan kaikilla ja hyvää treeniä tulee samalla itsellekin, umpihangessa tarpoessa. Kuvat on otettu harmaana ja lumisateisena päivänä, joten laatu ei ole kummoinen. Mutta ompahan jotain katsottavaa kummiskin ;)













Aika on vaan hupsahtanut nuittenkin kakaroiden kanssa. Eivät ole enää mitään minikokoisia rääpäleitä vaan ulkomuodoltaan ruvenneet näyttämään ihan koirilta. Molemmilla on viileämpien kelien myötä kasvanut oikein mahtava turkki. Luonteeltaan Saaga on yhä enenevissä määrin alkanut muistuttamaan emäänsä Railoa ja tätiään Ruskaa, toivottavasti tämä tietäisi hyvää ajatellen tulevaisuuden valjakkoiluja. Saaga on sähäkkä ja innokas, käyttää ääntään suurimpina ilonhetkinä kiljahtelun ja ilohaukahdusten muodossa. Myös oikein jännittävät hetket saattavat saada typykän äännähtelemään. Sauron on hieman siskoaan rauhallisempi, rakenteellisesti myös urosmaisella tavalla jämäkämpi. Luonteeltaan se on siskoaan rohkeampi vieraita ihmisiä kohtaan, pienestä pitäen Sauron onkin ollut koko pentueen lunkein tyyppi. Hirmu kivoja pentuja molemmat.

Pitkään aikaan ei näistä kahdesta ole tullut otettua rakennekuvia, joten uhmaten kylmää viimaa ja valkoisia lentäviä haituvia, päätimme korjata tämän asian. Sauron otti tapansa mukaisesti kuvaustilanteen ihan rauhallisesti. Saaga sitä vastoin ei arvostanut pätkääkään tämmöistä turhanpäiväistä toimenpidettä ja sen kanssa meinasi pöytä käydä pieneksi :D Voi mitä kiemurtelua mutta niin vaan jonkinlainen otos tuli saatua, tosin korvat lurpsottaa hyvin kuvaavasti... Pennut kuvissa neljä kuukautta ja muutaman päivän vanhoja.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti