torstai 19. helmikuuta 2015

Wattuwarpaat

Eli toisin sanoen: pentuja pentuja! Rakka tuli toistamiseen isäksi, kun naapuripitäjään syntyi toissapäivänä potra pentue. Pentueen emänä on Mooni eli Sainen Mony Mony, tuttu koira jo monen vuoden takaa. Yhdistelmä KoiraNetissä.


Moonin vatsa alkoi näyttää hyvin pyöreältä, joten ultran lisäksi päätti omistajansa ja pentueen kasvattaja Tuija käyttää tulevan emon myös röntgenissä. Monta pikku-"alienia" näkyikin kuvassa, kaikkinensa 7 kappaletta.


Synnytys alkoi sujumaan päivän aikana ja viisi pennuista tuli hyvin. Sitten Mooni alkoi väsyä ja supistukset vaimenivat. Kun jäljellä olevien kahden pennun syntymä ei alkanut edistyä, kuljetettiin Mooni pentuineen eläinlääkäriin, jossa oksitosiinilla ja kalkkipiikillä saatiin synnytys etenemään. Seuraavana syntynyt pentu oli perätilassa ja oli kooltaan todella iso aikaisemmin syntyneisiin verrattuna. Valitettavasti viimeinen pentu oli jäänyt moisen "tulpan" taakse, kalvo oli rikkoontunut ja pentu syntyi ns. sinertävänä. Hapenpuute oli ilmeinen ja pentu menehtyikin hieman syntymän jälkeen. Muut pennut olivat puolestaan hyvin potria ja elinvoimaisia!


Mooni on toiminut erinomaisena emona pennuilleen, se hoivaa niitä huolellisesti. Mekin pentueen isän omistajat pääsimme tapaamaan pennut eilen ja Mooni oli niin hirmuisen luottavaisena. Sukupuolijakaumassa pentueeseen syntyi ainoastaan yksi narttu ja loput ovat uroksia. Tavallaan vähän harmi, vaikka toki tärkeintä että pennut ovat terveitä! Toiveissa oli saada tähän pentueeseen useampi narttu, joista olisin valinnut itselleni myös astutuspennun. Pentueeseen syntynyttä ainoata narttua en luonnollisesti itselleni raaski "vaatia", harkitsen vielä ajan kanssa että josko sittenkin joku uroksista... Kunhan pennut tuosta kasvavat ja persoonat alkavat näkymään, tehdään päätös ajan kanssa ja todennäköisesti asia ratkeaa ihan luonnostaan :)







Onnea naapuripitäjään potrasta pentueesta, mielenkiinnolla seuraamme mitä näistä kehittyy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti