sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ärrät 5 vuotta

Ärrien ikämittariin rapsahti eilen viisi vuotta. Roudan siirryttyä johtajakoiraksi Sariannen ja Jyrin laumaan, on kotonamme vuosipäivää viettelemässä loppu pentue: Riite, Railo, Ruska ja Rakka. Tähän mennessä paras pentueemme, kaikin puolin niin kovin tärkeä ja rakas! Paljon olemme yhdessä jo kokeneet ja oppineet, toivottavasti vähintään yhtä paljon on vielä yhteistä matkaa taivallettavana :)











PS: Kisakautemme on paketoitu kasaan, Aarnivalakiat ja Rautavaaran kisat jäi käymättä. Pääsyynä oli ettemme ole päässeet Ruuhisprintin jälkeen juurikaan ajamaan jäätikkökelien takia eikä tästä johtuen ollut motivaatiota lähteä kisoihin. Kuitenkin pääsimme kokemaan useamman kisakoitoksen tälle talvelle, jotka sujuivat erittäin hyvällä fiiliksellä. Ensi talvena on jälleen uudet kujeet ja kisakokoonpanossa todennäköisesti myös nuorempia aloittelevia kisakoiria. Toivottavasti lumet ja pakkaset osuisi kerrankin jo kohdilleen, että saisi kunnon kauden aikaiseksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti