lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kokkolan KV ja merellisiä tunnelmia

Viime viikonloppu vietettiin mökkeillen rannikolla. Vierailimme siskoni perheen luona ja vietimme mukavaa yhteistä aikaa, niin kovin harvinaista herkkua arjen kiireissä. Meri on aina yhtä vaikuttava, ei voi muuta sanoa!
Samalla reissulla yhdistyi myös Katti-IRTOkarvakerän näyttelyttäminen, tuloksena NUO ERI2 SA. Turkki alkoi tippua "sopivasti" juuri ennen näyttelyä ja yhdestä kohtaa näyttikin että koko koirasta puuttuu palanen... "Turkista viis, vauhtia siis!" tuntui Kattimus tuumaavan ja innoitteli kehässä muutaman kerran ihan laukalle asti. Ainakin sillä oli superhauskaa ;) Mirannalle isot kiitokset kehäkuvista!






Loppuun vielä näitä omin kameran räpsyjä, siskon perheen mökin tienoolta sekä Kalajoelta.



































sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Näytelmöintejä

Joitakin viikkoja sitten innostuin ilmoittamaan pariin näyttelyyn myös joitakin käyttiksiämme. Moria ja Minerva ovat rakenteellisesti aikasta "ruman ankanpojan" vaiheessa mutta kun kerrankin suht lähelle sattui pari passelia tuomaria niin harjoittelemaanhan sinne piti lähteä. Kajaanissa tuomaroi Tapio Kakko, joka arvioi käyttöluokassa kummankin sisaruksen hyväksi. Karttulassa kolmen poppoo eli Moria, Minerva ja Ruska osallistuivat kaikki käyttöluokkaan. Itse hihnattelin Minervan, joka sai EH:n ja Mika esitti muut. Moria sai H:n ja Ruska kipitteli rodun parhaaksi kera sertifikaatin. Se olikin Ärräplikalle se kolmas ja viimeinen. Nyt taitavat Ämmät jäädä kasvattelemaan itseään kohti aikuisten mittoja, ellen nyt höyrähdä niitä joskus jonnekin ilmoittamaan.

Muutama kuva Karttulan näyttelystä ohessa. Hyvin näkee miten "ihanassa" karvanvaihdossa on Moria: irokeesi selässä, häntä vanhassa karvassa, karvatonta monttua yhdessä ja vanhaa karvaa pattina toisessa kohtaa... ;) Minervalla puolestaan ei ole turkkia käytännössä lainkaan, ihan bikinikunnossa. Myös Ruskan turkissa on alkanut näkymään viitteitä siitä, että kohta pölisee!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Mönni täyttää vuosia

Lauman seniori, hurmuri Mönni Mönninkäinen täyttää tänään 11 vuotta. Päivää vietettiin hihnalenkillä, harjaushetkellä, hellittelyllä ja herkullisella possunkorvalla.




keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Katti näytelmöi ja tanhuaa

Viikonloppuna kävimme etelän suunnassa yöpyilemässä ja samalla pyörähdimme Kattin kasvattajan kanssa parissa näytelyssä. Tuloksellisesti onnistunut viikonloppu: Katti ja veljensä Charles (Nordysak Show Call Me Mister) vuorottelivat ROP ja VSP -sijoituksissa. Tuomareina toimivat Yochai Barak Lifak (Israel) ja Juta Haranen (Viro).




Katti kaverustui samalla reissulla myös siperianhusky Leevin kanssa, vauhtia riitti tällä kaksikolla! Nimensä mukaisesti Kattista voisi luulla että kissat eivät tanssi... mutta tämä maraKatti tanhuaa kyllä täydestä sydämestään :)




Asianosaisille suuret kiitokset ihanasta ja viihdyttävästä viikonlopusta!