tiistai 6. tammikuuta 2015

Cattimusten talvea

Siperialaiset kissamme ovat viihtyneet talven mittaan erinomaisesti sisällä. Niitä ei kovin viehätä ulkoilman pakkaset (vaikka enimmillään on lähinnä nollakeleillä menty) ja toisaalta kun pihalla ei ole nyt ruohonkorsia pureskeltavaksi tai järin lenteleviä lintujakaan katseltavaksi niin asenne on hyvin pitkältä "höh ja pöh, mehän ei pihalle lähdetä!". Ja mikäs siinä, onhan sisälläkin touhuamista. Ennen joulua tuli Zooplussalta uusi raapimispuu, jonka käyttöönottoa on kaksikko tuumaillut ja mutustellut. Hyväksyntää on alkanut vähitellen tulemaan: Armi on ominut nukkumispaikakseen yhden avotason ja Kemppu nauttii suuresti kun raapimispuuhun heitellään lelua, jonka se sitten noutaa uudelleenheittoa varten. Mutta edelleen vanha kunnon Catmax pitää suosionsa ja toimii ensisijaisena kissojen nukkumapaikkana.

Leluja kissoille on niin valtavasti etten edes yritä niitä tarkemmin listata :) Yleisesti kerrottakoon että löytyy leluja, joilla kissat pääsevät leikkimään ilman ihmistä: erilaisia hiiriä, palloja jne. Lisäksi on leluja, joilla ihminen leikittää: höyhenhuiskia sun muita. Niin ja tottakai ihmiseltä osataan vaatia näitä noutoleikkejä: jotain lelua pitää heittää ahkerasti ja aina se noudetaan. Varsinaisia siperiannoutajia, etenkin Kemppu on moisessa kunnostautunut! Vedellä läträäminen on myös kestosuosikki molemmille. Vaikka vesi onkin pesun merkeissä suorastaan kauhistuttavan pelottava elementti, on se silti niin kiehtova kohde...


Tämän aamun pakkasista Kemppu oli sitä mieltä että huskyviltin ja peiton väliin kiireellä. Älkääkä yrittäkö täältä pois saada, minä nukun nytte!



Pst: Täällä blogissa en ole tainnut muistaa mainita, että minulle myönnettiin viime kuun puolella kissalanimi. Saapa nähdä tuleeko tulevaisuudessa tassuttelemaan jokunen siperiankissa kasvattajanimellä FI*Hallametsän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti